"Entä muu sisältö?"
"En minä muusta paljon huoli; on niissä niin paljon joutawaakin", sanoi isäntä.
"Esimerkiksi?"
"Esimerkiksi: mitä ne owat nuo kotimaan kuulumiset? Kenelle niistä on hyötyä ja kuka niitä tarwitsee? minä tahtoisin tietää sen. Ne eiwät ole muuta kuin paperin täytteeksi kyhätyitä loruja, sillä jotakinhan niihin täytyy panna, kun ei piisaa oikeita asioita. Kyllähän noita noin arwottomia ja jokapäiwäisiä asioita tietää ilman awiisuistakin lukematta", arweli isäntä ja syljeskeli tiheään pieniä sylkitippoja.
"No, mutta onhan niissä pääkirjoituksiakin."
"Mitkä ne pääkirjoituksia owat?"
"Ne owat nämä ensimäiset pitkät kirjoitukset, joissa useinkin wedetään julkisuuteen wallitsewia epäkohtia ja pyydetään saada niitä korjatuksi", selitti kirkkoherra.
"Nekö ne pääkirjoituksia owat? Ne saisiwat mennä samaa tietä kuin paikkakunnan kuulumisetkin. Pelkkiä loruja waan; kenelle niistä on hyötyä? Tuossakin joku kehuu omaa tekemäänsä kirjaa ja oma kiitos haisee", selitteli isäntä toimessansa.
Kirkkoherra otti isännän kädestä sanomalehden ja silmäsi sen pääkirjoitukseen. Siinä oli kiittäwä arwostelu wasta ilmestyneestä kirjasta. Nyt käsitti kirkkoherra, mitä warten isäntä oli tilannut sanomalehden ja mitä hän siitä ymmärsi. Hän oli tilauksensa tehnyt sen wuoksi, kun luuli niiden talossa olemisella saawansa kunniaa, mutta niiden sisällyksen ymmärsi hän niin nurinpäin että tuossakin osoittamassa kappaleessa luuli kirjan tekijän kirjoittaneen teoksensa arwostelun ja niin kehuwan sen itseänsä.
Kun kirkkoherra huomasi, että turha on ruweta kiistelemään isännän wääriä mielipiteitä wastaan, koetti hän saada jollakin tawalla kehittää hänen ymmärrystään, että olisi jotakaan hywää saanut sanomalehdestä. Sen wuoksi hän sanoi: