"Kas hitto sitä lieskaa! Täällä sinä jo kaikkein ensimäisenä istut oikein herroiksi niinkuin kotonasi", sanoi nimismies kauppiaalle.
"Ennättäneen muna luodossa", sanoi kauppias nauraa wirnistellen.
"Pääsinpä minä tänne kuitenkin, waikka sinä minut jätit. Olihan isännän käsky, että tulisimme samalla hewosella", sanoi maanmittari kauppamiehelle wähän pisteliäästi.
"Hywähän kun pääsit. Minä en joutanut sinua odottamaan, sillä minulla on täällä mielitietty", sanoi kauppias, wilkuttaen samassa silmää.
Samassa toi piika Maija kahwia.
"Missäs minun kaunis Liilani on, kun ei häntä näy?" sanoi nimismies imartelewasti kahwia juodessaan. "Joko isäntä lupaa nyt Liilan minulle?" lisäsi hän sitten.
"Heh, heh, tuota nuorta herraa, kuinka lystikäs se on! Mitäs Liilasta, eihän se sopisi nuorelle herralle, hänhän on waan talonpoikainen tyttö —mitäs hänestä. Ja nuorikihan Liila on wielä kowin … kowinhan se on nuori wielä", höpötti isäntä hurmattuna tuosta imartelewasta puheesta, ehtimiseen syljeskellen pieniä sylkitippoja ja siiristellen sormiansa.
"Kunniani kautta! Sen sanon sinulle, weli, wasten silmiäsi, ettei sinulla ole mitään tekemistä Liilan kanssa puupätäkän edestä. Minä olen jo aikaa sopinut tytön kanssa ja me olemme jo melkein kihloissa, ja isäntä on myös hänet minulle luwannut.—Älkää sanoko, isäntä, ettei Liilassa olisi herroille, hän kelpaisi waikka kuwernöörin rouwaksi.— Nyt sait, weli, kuulla mitenkä asiat owat, ja sentähden ei sinun tarwitse puuttua eikä sekautua Liilan asioihin", puhua säpitti kauppias, hypäten tuolilta ylös, wippaillen hienoilla säärillänsä sinne tänne.
"Heh, heh, noita nuoria herroja! Eihän Liilakaan kaikille ylety", sanoi isäntä.
"No älähän pikastu, hywä weli. Minä en tiennyt, että teidän asianne niin owat, en. Mutta Alman minä ainakin tahdon omakseni, waikka hän onkin nuorempi Liilaa, mutta woinhan minä wuoden pari odottaa, jos hänet kahdeksantoista wanhana wielä liian nuoreksi katsottaisiin", sanoi nimismies, muka lepyttääksensä kauppiasta.