Kun kaikki halulliset oliwat sawuksi saaneet, istui isäntä taasenkin keinutuoliin kenoselkään, nosti toisen jalkansa toisen päälle, pani kätensä ristiin rinnoillensa ja alkoi siinä asemassa hiljalleen keinuskella. Hän syljeskeli ehtimiseen pieniä sylkitippoja, kuten tapansa oli tehdä tärkeissä asioissa.
"Minkälaista tupakkaa kirkkoherra polttaa?" kysyi isäntä äkkiä
"Minä en polta juuri mitään tupakkaa, mutta sen wähän mitä minä poltan, poltan minä waakunaa", sanoi kirkkoherra wakaisesti.
"Sepä minusta on hywin kummaa, kun kirkkoherra wiitsii polttaa waakunaa! Minä en ole enään moneen wuoteen polttanut mitään muuta kuin aiwan kasakoita … ei muuta kuin kasakoita. Wisuus kaiketi siinä on syynä, eikä mikään muu, mutta luulis ihan kirkkoherran tuloilla kannattawan kasakoitakin polttaa", sanoi isäntä tohtuneena ja oikasi itsensä hywin ryhdikkään näköiseksi.
Kaikki wieraat silmäsiwät toisiansa ja wasten tahtoansakin wetäysi heidän suunsa hymyyn. Isäntäkin hymyili, sillä hän luuli perineensä kunniakkaan woiton kirkkoherralta tupakka=asiassa, eipähän miten, sillä kuinkas se elämä muutoin olisikaan ollut niinkuin ruhtinailla.
Wettä, sokuria, konjakkia, laseja, hienoja wiinejä, punssia ja liköörejä kannettiin nyt esille. Isäntä kehoitti wieraitansa tekemään lasinsa.
"Pankaa nyt likoon, älkääkä olko niukat, kyllä wanhassa talossa wärkki piisaa. Noh, joka mies, niinkuin yksi=mies!" kehoitteli isäntä.
"Kyllähän isäntäkin on lasin wäärti", sanoi maanmittarin apulainen, jonka teki mieli ryhtyä ensimäiseksi käsiksi tuohon mielijuomaansa, mutta ei kehdannut.
"Onpa kahdenkin", sanoi isäntä.
Ensimäisenä teki maanmittari lasinsa ja wähitellen tekiwät muutkin halulliset samoin.—Naiswäelle kannettiin hienompia juotawia.