Tuota nyrpeämielisyyttä kesti wielä majatalossakin ollessa, eikä kummankaan haluttanut ottaa puheksi mummon asiaa. Olipa wähällä, ettei se sama seikka eroittanut heitä kaikesta yhteydestä.
Mummo raukka! Hän ei suinkaan osannut aawistaakaan, että hänen wähäpätöinen olentonsa oli rikkoa kahden ystäwän wälin.
Mielonen käwi tästäpuolen hywin usein mummon luona ja osti joka kerralla paperossin wiidellä pennillä, eikä ottanut koskaan wastaan takaisin tarjotuita pennejä. Mummo rukka oli niin kiitollinen tuosta wähäisestä, mutta tiheästä lahjasta, ettei hän tiennyt mitä tehdä ja ajatella. Wälisti hän itki, wäliin nauroi, toiwottaen uudelle ostajalleen kaikkea hywää.
Makkonen käwi myös usein mummon kauppapaikalla, sillä hänellä oli salaperäinen halu niin tehdä, waikkei hän itsekään tiennyt, minkätähden se niin oli, oliko se hywä wai paha tarkoitus, mutta niin se waan oli. Hänkin osti aina wiidellä pennillä paperossia, mutta hän otti niin monta kuin sillä sai.—Tämäkin oli mummon mielestä hywä asia, sillä semmoista kauppaa wartenhan hän oli juuri siinä, eikä hän muuta tahtonutkaan.
Tällä tawoin kului joku aika. Kauppatowerukset eiwät silläwälin käyneet ainuttakaan kertaa yhtaikaa mummon luona, sillä kumpikin kaihti toistansa.
Eräänä kertana kun Mielonen meni sinne, näki hän ihmeekseen Makkosen puuhailewan paperossin kauppaa mummon kanssa. Eipä siinä wielä kyllä, mutta mummon laatikon wieressä seisoi siro ja kalpea nuori herra, ylioppilas näöltään. Häneen katsoi mummo katkeamatta niin, niin hartaasti ja koetti hymyillä niin wiehkeästi kuin suinkin hänen kulmikkaat ja karsaat kaswonsa perään antoiwat. Tälle walitsi mummo kaikkein parhaat karamellit ja siirappikakut, mitä suinkin hänen warastossansa löytyi, eikä maksusta näyttänyt olewan puhettakaan. Nuorukainen näytti pitäwän paljon mummosta, sillä hän kuunteli hänen puhettaan hywin likeltä ja hymyili. Niin, näyttipä siltä, että kauppatoimet oliwat nyt syrjäasiana.
Mielonen astui esiin. Mummo otti hänet iloisesti wastaan. Sitten wiittasi hän kädellään Mielosta ja sanoi kääntyen nuoreen herraan päin: "tämä herra". Nuorukainen kohotti lakkiaan ja nyökkäsi Mieloselle. Häntä häwetti, sillä hän aawisti, että mummo on hänestä nuorukaiselle jotakin puhunut. Sitten poistui nuori herra.
Sitten kuin oli tuo wiiden pennin ja paperossin kauppa tehty, sanoi
Mielonen:
"Suokaa anteeksi, mutta minua haluttaisi tutustua teihin ja teidän tilaanne. Suotteko minun tehdä moniaita kysymyksiä?
"Aiwan kernaasti, ei suinkaan minulla mitään salattawaa ole", sanoi mummo kohteliaasti.