Kumppanukset lähtiwät asioilleen sen enempää mummolta kyselemättä.
"Kylläpä hänelle näkyy kelpaawan, waikka kuinka paljon saisi yhdestä paperossista", sanoi Makkonen, kun he kahden käweliwät.
"Tarjosihan hän wastaan rahaa tai kalua; eihän se hänen wikansa ollut … mahdoit ottaa", sanoi Mielonen.
"Olihan hän tarjoawinaan, mutta kohti wäittelemisellä tyytyi kuitenkin liiat pitämäänkin."
"Eihän tuo kolmen pennin lahja niin suuri ole."
"Ei, ei, mutta kuitenkin."
"Minusta olet sinä tällä matkalla ollut hywin kummallinen ja aiwan tuon tuntemattoman mummon wuoksi! Etkö huomannut, kuinka sywän waikutuksen häneen teki niin wähäinen ystäwyyden osoitus? oikein wedet nousiwat silmiin", sanoi Mielonen, puolustaaksensa mummoa.
"En minä kaikkia itkuja … kyllä semmoista osataan. Etkäpä sinäkään mitään selwää ottanut, waikka siitä niin kerskailit.—Minä luulen olewani wielä nytkin oikeassa, että hän on waan salainen rikas kerjäläinen, joka on tuon tawan ottanut, herättääksensä ihmisten sääliä ja salataksensa rikkauksiansa—semmoinen juuri, eikä mitään muuta", sanoi Makkonen puoleksi suuttuneena.
"Sinun kanssasi ei kannata siitä asiasta puhua, sillä sinussa ei ole sijaa järjelliselle puheelle enkä siihen woi mitään waikka minulla on aiwan päinwastaiset ajatukset siinä asiassa kuin sinulla", sanoi Mielonen, hänkin nyrpistyneenä.
Sitten käweliwät he rinnakkain eteenpäin. Tuo mummon juttu oli samentanut heidän mielensä niin, ettei kummallakaan ollut mitään sanomista toisellensa mistään asiasta; mykkänä kuin hauta käweliwät he edelleen.