"Niin mutta herrana sinä, kerjäläinen, itseäsi pidät, vaikk'et ole minkään väärtti", sanoi Kanniaisen Juho.
"En suinkaan niin tuhma ole, sillä olenhan nainen ja herrat ovat miehiä", intteli Elsa.
"Oli mitä oli, mutta:
Elsa-herran hame on kuin
Yhden-veitsen tuppi…"
"Kuules Juho! Minulla on oma tekemäni hame ylläni, ja ei minun eikä muiden ole tarvinnut sitä koskaan hävetä", keskeytti häntä taas Elsa.
"Niin, mutta se on kuin yhden-veitsen tuppi".
"Ei suinkaan, koska se on aivan samaa mallia kuin muidenkin neitien", sanoi Elsa.
Sitten astui Juho aivan Elsan nenän alle, otti lakin pois päästään, kumarsi ja sanoi: "hyvää päivää Elsa-mamselli! Miltäs tuntuu?"
"Tuo nyt ei tunnu vähän päästä miltään", sanoi Elsa yhtäkaikkisesti.
Koko tuon rikkaan ja kunniastaan aran pojan tavattoman käytöksen ajan oli eräs solakka, sinisilmäinen, vaalea-tukkainen poika vuoroon vaalennut, vuoroon punastunut. Luultavasti oli jotakin tapahtunut, joka ei ollut hänelle mieleen, tahi likeisesti koski häntä itseänsä ja kenties jommasta kummasta syystä tuli hänen punastumisensa ja vaalenemisensa.