"Huutiton! Etkö ai'o antaa rauhaa minun vieraalleni?" ärähti lautamies äreästi tytölle.
"Tuommoiselle vieraalle!" mutisi tyttö puoliääneen.
"Mitä sanoit?" kysyi lautamies tiukasti.
"En juuri mitään", sanoi tyttö ja teki iljettävää työtänsä.
Se päivä meni lautamieheltä ja Valvoherralta sairastaessa ja kohmeloa parannellessa, sillä huimasti olivat he ryyppyjä ottaneet viime yönä. Tuota tekosairautta kokivat he parannella tuolla vaarallisella lääkkeellä — uusien ryyppyjen ottamisella, jolla lääkitys-keinolla useimmiten on se paha vika, ett'ei siinä tahdo arvata kohtuutta, sillä kohtuus siinä kohdassa on hyvin kaitainen; kumminkaan eivät he juoneet itseänsä nyt siaksi, mutta kuitenkin jotenkin hyvään hujakkaan.
Kanniaisella ruvettiin nyt laittamaan pitempää kaupunki-matkaa, aina läänin pääkaupunkiin saakka, johon lautamies aikoi itse lähteä. Huolellisena kuuli huolellinen ja sairastava emäntä tuon uutisen. Hän kutsutti miehensä kamariinsa jossa seuraava kanssapuhe syntyi heidän välillänsä:
"Mitä tahdot minusta?" kysyi lautamies kylmästi, huoneesen tultuansa.
"Käsketin sinun tänne; sanotaan sinun lähtevän kaupunkiin?"
"Niin olen aikonut".
"Mitä, Jumalan tähden, sinä sinne taas menet?"