Samanlaista ylivaltaa käytti hän saman-ikäistensä kesken kuin ennenkin, mutta sitä suuremmassa määrässä, minkä verran hän oli kasonnut ja vahvistunut. Koko kylän poikaset ja tyttöset olivat Wolmarin tähden pahassa hädässä ja he pelkäsivät häntä pahemmin kuin metsän petoa. Hän pieksi ja rusikoitsi ihan syyttä, tarpeetta kenen vaan voitti, ja sentähden täytyi kylän poikain ryhmittyä yksissä neuvoin itseänsä ja muita puolustamaan tuolta ankaralta päällekävijältä. Samalla lisätyllä voimalla saivat luontokappaleet kärsiä kuin toveritkin.
No niin. Wolmari oli itse saanut ja antoi nyt muille.
Tästä Wolmarin käytöksestä, ulkona kodista, ei isällä ollut pienintäkään tietoa, se täytyy hänelle kunniaksi sanoa. — Kaikki ihmiset tiesivät, kuinka ankarasti Wolmaria kuritetaan, niin ettei suinkaan kurin puute ollut syynä pojan rivoon elämään. Aavistipa jo silloin monikin, että liiallinen kuri oli hänet juuri tuommoiseksi villiksi paaduttanut. Tämän tähden ei kenenkään tehnyt mieli kieliä Ellulle Wolmarin pahoista töistä, sillä he tiesivät, että poika saapi kahta kovemmasti selkäänsä, jos vaan hänen isänsä tietoon tulee pojan vehkeet. Tällä tavalla kokivat he suojella pojan selkänahkaa, joka ei entisen mitan jälkeenkään päässyt paljon koskaan oikein terveeksi paranemaan.
Sattuipa kerran niin, että heidän seuraa taas pitäessään, tuli sinne eräs mies, joka oli hieman mieltynyt tuon pienen seuran uskonnollisiin käsityksiin. Kun keskustelua siinä jatkettiin, rupesi tuon vasta seuraan tulleen, Miettisen Joosepin, mielestä tuntumaan, etteivät seuran käsitteet olleetkaan kaikin paikoin oikeita. Hän siis rupesi hiljollensa selittämään, minkälainen hänen oma kantansa eroavissa asioissa on. Mutta Ellupa ei kärsinytkään mitään vastaansanomista, sillä hän oli oppinut neuvomaan, käskemään ja ohjaamaan, eikä kuuntelemaan, oppimaan ja tottelemaan. Viha kuohahti heti esille hänen itsepintaisesta ja omarakkaasta sydämestään ja hän ärähtäen sanoi:
"Eipä luulisi semmoisen miehen tulevan muita opettamaan, joka ei lastensa kasvatuksesta pidä sen parempaa huolta."
"Mitä erin-omaisempia minun lapseni sitten ovat tehneet?" kysyi
Miettisen Juoseppi.
"Sinä et kasvata lapsiasi kurituksessa ja herran nuhteessa. Tuolla maailman jalvoissa saavat ne vaan pyöriä, oppimassa kaikenlaista ilkeyttä ja turmelusta," sanoi Ellu tuimasti ja nuhtelevaisesti.
"Mitähän sinä sitten luulet aikaan saaneesi kaikella ankaralla poikasi pieksämiselläs?" sanoi Juoseppi, hänkin jo vähän kiivastuneena.
"Älä astu minun kantapäilleni. Kuka rohkenee syyttää minun itseni ja perheeni elämää, ja kuka kykenee sen tekemään? Et suinkaan sinä ainakaan," sanoi Ellu itseluottamuksella.
"Meissä ei ole täydellisyyttä kenessäkään, minussa kaikkian vähimmän. Kyllä niitä vikoja sinussakin löytyy, mutta sinä et huomaa niitä ja kuitenkin minäkin voisin niitä luetella," sanoi Juoseppi lujasti.