Kuitenkin kävi ensimältä kaikki hyvin. Luokalla ei kukaan mitään yrittänyt, sillä he aluksi ujostelivat ja ikäänkuin tunnustelivat toisiansa, miltä nyt rupeaisi tuntumaan näin vastakkaisin olo. Opettajan silmän alta poissa ollessa rupesi vähitellen väli kuitenkin käymään riitasaksi. Toverit eivät malttaneet olla Wolmaria muistuttamatta ja sättimättä entisistä väleistä, ja uskoen olevansa nyt hyvässä turvassa, kävivät he häntä tuuppimaankin. Wolmari koki väistellä heitä minkä voi, mutta vaikka kuinka vähän hän olisi torjunut hyökkäyksiä, hyökkäsi kohta koko lauma hänen kimppuunsa. Semmoisissa tapauksissa syntyi tappelu ja silloin ei suinkaan Wolmari säästänyt, vaan antoi oikeaan ja vasempaan, niin että silmät tulta iskivät ja korvukset kuumana kähisivät. Pahimmin saaneet tästä huutamaan ja opettajalle sekä vanhimmilleen kantelemaan.
Tämmöiset jupakat eivät olleet kovin harvinaisia ja usein piti näiden johdosta pitää tutkinnoita. Niissä kävi selville, että melkein aina oli muut kahakan alkaneet ja syyttä tarpeetta yhdellä tai toisella tavalla ärsyttäneet Wolmaria. Näissä tilaisuuksissa oli hän hyvin arka ja pelkäsi niin, että oikein vapisi. Hän koki puolustella itseään, luvaten samassa hartaasti, että hän kokee välttää kaikkea riitaa. Nöyrästi pyysi hän aina, ettei häntä pantaisi pois koulusta, sillä silloin tulisi hänelle kovat ajat; tuntuipa todellakin siltä, että Wolmarilla on totinen halu tulla paremmaksi.
Ensimältä nuot tutkinnot päättyivät siihen, että molemmille puolille annettiin muistutuksia ja nuhteita, ja samassa kehoitettiin heitä noudattamaan keskenänsä rauhaa ja hyvää sopua sekä hyvää järjestystä.
Ajaksi tämä auttikin, mutta ei kauvaksi. Muista erillään oleili Wolmari välitunneillakin, kokien sitenkin vältellä eripuraisuutta ja riitaa, vaan toiset eivät niin tehneet. Jo sekin herätti toverien seassa ylönkatsetta Wolmaria kohtaan, kun hän heistä niin erillään asusti, ja yhä lujempaan juurtui heissä se mielipide, että hän on ylenkatsottava, huonompi heitä, eikä ole siitä syystä mahdollinen heidän kanssaan yksissä olemaan.
Kun tämmöiset mielipiteet pääsivät kerran vallalle toveristossa, väljensi se yhä suuremmaksi sitä väylää, mikä ennestäänkin oli heidän ja Wolmarin välillä. He katselivat ja kohtelivat häntä niinkuin täydellistä yhteiskunnan hylkyä, joka on vaan täynnä kaikenlaista pahuutta ja ilkeyttä ja joka olisi turmelevan mätähaavan tavoin juuritettava pois heidän keskestänsä. He kuiskuttelivat keskenänsä kaikenlaisia pilkka- ja komppasanoja hänestä. Rohkeimmat ja uskaliaammat heistä pitivät tahallansa niin isoa ääntä, että Wolmari helposti kuuli jokaikisen pilkkasanan, mitä he suustaan laskivat ja silloin loi hän heihin synkän ja epäilevän katseen. He rupesivat Wolmaria keskenään kutsumaan "Ellun Wolkoksi" ja tästä uudesta nimestään ei Wolmari ensinkään pitänyt.
Huolimatta kaikista tutkinnoissa annetuista nuhteista, varoituksista ja neuvoista, paheni vaan Wolmarin ja toisten toverien väli pahenemistaan. Opettaja ei tiennyt kaikesti tästä mitään, sillä hänen silmiään koettiin kaikin tavoin välttää ja hän kohteli edelleenkin Wolmaria samalla rakkaudella kuin ennenkin. Wolmari oli hyväpäinen poika ja oppi läksynsä ikäänkuin itsestänsä. Tämän tähden opettaja erityisesti kiitti kaikkien oppilasten kuullen häntä.
Koulun oppilaista oli Pakkarin Aappo niminen poika kaikkia muita isompi ja rotevampi. Hän piti itsestänsä niin paljon, että luuli voivansa uhitella omin neuvoinsa Wolmarille; hän oli kauvan, kynsiänsä hivoen, etsinyt tilaisuutta siihen.
Oli taasen vapaahetki ja Wolmari seisoskeli erillään toisista, kuten ennenkin.
"Mitäs Ellun Wolkko täällä yksinäisyydessään miettii?" sanoi Aappo, kävellen Wolmarin luo ja tarttuen samassa hänen rinnuksiinsa.
"Anna minun olla rauhassa," sanoi Wolmari ja riuhtasi itsensä irti.