Pian huomasi Ellun vaimo, minkälaisen kumppanin kanssa hän oli joutunut avioelämää viettämään. Hän tunsi olevansa onnettomin kaikista ihmisistä ja tätä suri hän lakkaamatta itseksensä. Usein vuodatti vaimo katkeria kyyneleitä, mutta mieheltänsä koki hän ne huolellisesti salata, sillä Ellu ei kärsinyt minkäänlaisia vesittelemisiä.
Eräänä kertana kävi kuitenkin niin, että Ellu tapasi vaimonsa itkemästä. Hän oli lähtenyt käymään jossakin kylässä ja nyt luuli vaimo voivansa antaa kyyneleensä vapaasti vuotaa. Mutta Ellu oli unhottanut jotakin kotiin ja palasi äkkiarvaamatta sitä noutamaan.
"Mitähän sinä turiset ja vesittelet?" tonkasi hän vaimollensa, kun huomasi hänen itkevän.
"Enhän minä mitään vesittele," koki vaimo hätäyksissään sanoa silmiänsä pyyhkien.
"Ethän sinä … etkö luule minun näkevän? Minun luullakseni ei sinulla ole mitään syytä turskumiseen ja tuommoiseen käytökseen… Taitaapa kuppisi tyhjä olla, niinkuin monen muun… Se pitää olla viimeinen kerta," komensi Ellu.
"Onhan sitä monta muuta tässä maailmassa, ei vaan kuppi," sanoi vaimo surullisen umpikuljuisesti.
"Mitä monta muuta…? Teet viisaasti, kun pidät suusi kiinni," ärähti Ellu ja siihen se asia jäi, sillä vaimo ei uskaltanut enään virkata mitään.
Vaikka niin oli, tuli Ellulle ja hänen vaimollensa lapsia, niinkuin nuorille ja terveille ihmisille ainakin. Heidän ensimäinen lapsensa oli poika ja sai nimeksensä: Wolmari. Paras lienee ehkä nyt jo mainita, että paljon myöhemmin tätä esikoista, ja pitkäin väli-aikain päästä syntyi heille vielä kaksi muuta poikaa, mutta siihen sarja loppui, sillä lisää ei tullut. — Keskimmäisen nimi oli Nestor, nuorimman Hjalmar.
Koska Hakkilaiset tulevat olemaan paljon yhteydessä tämän kertomuksen kanssa, mainittakoon tämän kanssa, että heillä oli jo Paavo niminen poika, ennenkuin he Hakkilaan tulivatkaan. Tämä oli heidän vanhin lapsensa, ja hän oli vuotta myöhemmin nähnyt päivän valkeuden kuin Wolmari. Hakkilaiset olivat siis siinäkin suhteessa jäljessä, niinkuin talouden alkamisessakin. Aikojen kuluessa karttui heille kahdeksan lasta, viisi poikaa ja kolme tytärtä.
Kun Wolmari syntyi maailmaan, luuli Ellun vaimo lapsen tähden saavansa lievitystä kovalle elämällensä, mutta siinä hän surkeasti pettyi. Tuskin oli lapsi syntynyt, kun Ellu jo tuli entistäkin kärtyisemmäksi, jurommaksi ja umpimielisemmäksi. Kaikista hänen puheistansa ja toimistansa huomasi jokainen aivan selvästi, että hän otti vastaan tämän ensimmäisen perheensä lisäyksen sangen tylyllä ja nurpealla tavalla, niinkuin muka jonkun aivan tarpeettoman lisävastuksen ja kiusan.