"Niin, mutta siellä olisi niin rauhallinen," sanoi Wolmari.
"Ei meitä täälläkään mikään häiritse; mennään tuonne mäenrinteelle istumaan," esitteli Paavo vuorostaan.
Ja sinne he menivät.
"Etkö lähde nyt minun kanssani meille?" pyyteli Wolmari, kun he olivat rinnakkain istuneet kivelle mäenrinteellä.
"Mitäpä minä siellä tekisin."
"Olisithan minulla kerrankaan kumppanina; ethän ole meillä käynyt moneen aikaan."
"Isäsikään ei pidä siitä, että minä teillä käyn."
"Ei isä ole sinulle vihanen, sen tiedän var…"
Samassa kuului pieni rasahdus poikien seljän takaa.
Wolmari hyppäsi ylös kuin paukka, kuultuansa tuon rasahduksen ja silmäili hätääntyneen näköisesti ympärillensä.