Samassa tulla lyyhäsi jänis metsästä aukialle aivan poikien lähellä ja pian sen jälkeen kettu, jälkimmäinen nähtävästi einepalan ajossa.
"Miksi sinä noin kovin arka olet?" kysyi Paavo, kun he taasen olivat istuneet.
"En miksikään," vastasi vaan Wolmari alakuloisesti.
"Oletko ollut viimeviikolla isäsi kanssa nikkaroimassa?" kysyi Paavo, ikäänkuin saadakseen jotakin virkeämpää puheen-ainetta.
"Olen."
"No, mutta puhu nyt, herran tähden, jotakaan," sanoi Paavo, katsoen ja oudoksuen vähäpuheista ja alakuloista kumppaniaan.
"Lähde nyt, hyvä Paavo, meille, minun on niin paha olla," sanoi
Wolmari.
"Minkätähden sinun on paha olla?"
"Ei minkään tähden, mutta lähde nyt vaan, jos minulle olet anteeksi antanut," sanoi Wolmari ja hänen äänensä värähteli.
"Minä en ensinkään ymmärrä sinua, mutta kun harras halusi tuntuu olevan, saadaksesi minut mukaasi, niin minä lähden; ensin kuitenkin käyn ilmoittamassa vanhemmilleni," sanoi Paavo.