"Sepä se onkin vahvin kaikista perustuksista, niinpä paras lattiaksikin… Se ei vyöry eikä murene, ei myös laho… Kaikki muuttuu, kaikki puuttuu, kaikki lahoo, mätänee, vanhenee ja käypi kelvottomaksi, mutta maan perustus vaan pysyy ijankaikkisesti", selitteli isäntä suurella tyytyväisyydellä ja vahvalla uskon luottamuksella.
"Kyllähän te kuulutte omastanne pitävän, mutta kuitenkin minusta tuntuu, etteivät lapsetkaan voi tässä terveinä pysyä, kun myötäänsä tepastelevat tuolla kostealla maalattialla", väitteli vieras.
"Lapsetko terveinä … kuinka…? Mutta minäpä tahtoisin tietää, kenellä on terveemmät lapset kuin minulla… Montako lasta teillä on?"
"Kolme."
"Ja kuollut?"
"Neljä."
"Siinäpä se on. Luultavasti luulette lastenne olevan paljon edullisemmissa oloissa kuin nämät?" sanoi isäntä, viitaten kädellänsä lattialla rehmiviä lapsiansa.
"Niinpä toki luulen."
"Ja kuitenkin on niistä enempi puoli kuollut."
"Se on kyllä totta."