Niissä kolmessa merrassa, mitkä hänellä oli, oli kussakin hyvä joukko kaloja. Enimmäkseen olivat ne särkiä, mutta olipa seassa lahnaa ja säynästäkin. Saatuansa kalat pyydyksistä pois ja pyydykset puhdistetuksi, pani hän ne taas toisia kaloja pyytämään. Vaivaloiselta näytti työ, vaan pannuksi ne kumminkin tulivat.
"Saammeko me tulla teidän huoneesenne?" kysyi matkustaja, kun he olivat tulleet mökin eteen.
"Kyllä kaiketi, vain…" sanoi Risto, nyysäten nokkaansa ja pyyhäisten takkinsa hihalla, katsoa vilkaisten matkustajaa.
"Mitä vain?"
"Vain onhan se niin huono … eihän sinne viitsisi vieraita viedä…
Jos kuitenkin haluatte, niin aika kernaasti", sanoi Risto.
Sitten mentiin tupaan. Pieni oli asunto, mutta siisti kuin puhdas astia. Ei rikan kipenettä lattialla ja päälliseksi oli se valkea kuin kika. Somasti laitettu kaakelitakka oli ovinurkassa ja siihen oli sovitettu yksireikäinen hällä, jossa voi keittää. Perällä oli oikein koottava vuode ja se oli koottu niin sievästi kuin sen olisi tehnyt siistein nainen. Ikkunan alla oli pieni pöytä ja seinänvierillä neljä tuolia. Jos ei oteta lukuun takkanurkassa olevaa pientä hyllyä, jossa oli muutamia kuppeja ja muita pieniä astioita sekä samassa nurkassa olevaa pienen pientä maalattua pata-arkkua, missä keitto-astioita säilytettiin, niin ovat kaikki huonekalut luetellut.
Talon isäntä kehoitti vierasta istumaan, istui itsekin, katsoa vilautteli vierasta, nyysäili ja pyyhki nokkaansa.
"Yksinännekö te asutte tässä?" kysyi vieras, ikäänkuin puheen-aluksi.
"Yksinäni… Kukapa tähän tämmöiseen kumppaniksi pyrkisi; eikähän tässä olisi useammalle tilaakaan", sanoi Risto.
"Kuinka te voitte näin hyvän siivon pitää?" sanoi matkustaja ihmetellen.