"Seminaarissa."
"Seminaarissa — Niinkö?"
"Niin … eikä siinä mielestäni ole mitään kummailemisen syytä", sanoi
Risto.
"Eipä, eipä… Kuka hänet sinne on kustantanut?"
"Kukapa häntä sen likeisempi ja velvollisempi on kustantamaan kuin minä", sanoi Risto isän velvollisuudella.
"Eikö kukaan ole teitä auttanut?"
"Ei pennilläkään."
"Ihmeellistä! — Joko hän kauankin on ollut seminaarissa?"
"Viisi vuotta. Hän pääsee nyt sieltä pois ja joka hetki odotan häntä kotiin tulevaksi… Hän on hyvä tyttö ja oikea äitinsä kuva — — —. Voi jos te näkisitte, kuinka hän rakastaa minua", sanoi Risto ja hänen silmänsä oikein loistivat ilosta.
"Kaupungissako olette syntyneet ja mieheksi kasonneet?"