"'Minä olen sen jo aikaa ajatellut. Senpä tähden juuri … minä en anna tuommoisen työhönkykenemättömän vaivaisen asua maallani', sanoi hän kylmästi.
"'Mutta olettehan luvanneet minulle aina, että saan asua tässä', sanoin taas.
"'Noh, etkö sitten ole saanut asua tähän saakka, mutta tästä eteenpäin et saa', sanoi hän vaan päättävästi.
"'Vaikkako aikaa vielä on? Vaikkako päivätyöt ovat kunnollisesti ja määrälleen tehdyt, ja vaikkako olette monta kertaa juhlallisesti sanoneet torpan kirjat olevan takananne sekä vakuuttaneet minua saavani asua ilman niittäkin määrä-aikaan asti?' sanoin minä vähän tuimasti.
"'Vaikka… Nimittele mitä nimittelet, mutta kyllä sen vielä näet', sanoi hän uhkaavasti.
"'No, kun maksatte mitä torppa minullekin maksaa, niin samahan se, sillä olenhan siihen pannut paljon työtä ja rahaakin', sanoin tuskissani.
"'En penniäkään', äyhkäsi hän ja lähti vihoissaan pois.
"Jonkun viikon kuluttua sain minä kirjallisen haasteen käräjiin, jossa sanottiin talon isännän, Olli Ponarin, tahtovan takaisin saada hänen tilallaan olevaa ja minulta hallittavaa torppaa.
"Käräjäpäivä tuli ja me astuimme esiin. Ponari toi nyt sen syyksi, etten minä ole kiinnittänyt torppaa tilaan ja sen vuoksi tahtoi hän torpan takaisin. Tuomari kysyi, olenko minä kiinnittänyt torpan kantatilaan.
"'En minä ole sitä tiennyt kiinnittää, kun Ponari on aina vakuuttanut, että minä saan vapaasti asua torpassa määrä-ajan loppuun asti ja kun minulla ei ole muita kirjoja kuin tämä kauppakirja', minä sanoin ja vein kirjani esiin.