"Eikä kuollut; hän hukkui."
"Merelle?"
"Niin. Hän otti kotikaupungista höyryn kolmen-vuoden reissulle, mutta mennessä jo joutui laiva haaksirikkoon Englannin kanavassa ja siinä hukkui koko laivan väki, paitsi yhtä perämiestä, joka onnistui itseänsä jonkun puun avulla pysyttelemään niin kauvan veden päällä, että jonkun toisen laivan väki ehti hänet pelastaa. Siinä meni minunkin mieheni", selitti vaimo ja kyyneleet tippuivat hänen silmistään.
"Kyllä teille sitten tuli kovat ajat", sanoi matkustaja.
"Kyllä ne tulivat", sanoi vaimo nyyhkimisensä seasta.
"Jäikö varoja, että voitte lapsenne hoitaa ja elättää?" kysyi matkustaja.
"Naimisiin mennessämme olimme molemmat yhtä tyhjät kuin taivaan linnut. Silloin ei ollut mieheni käynyt merellä kuin pari pientä reissua. Hänestä tuli pian kunnollinen merimies ja hän alkoi saada hyviä palkkoja. Ensimäisinä vuosina asuimme toisen huoneissa, sillä eihän meillä mistä omia ollut. Tämä tuntui hyvin hankalalta ja omat huoneet pyörivät aina mielessämme. Kun saatiin vähän varoja kokoon, rupesimme laittamaan omaa kartanoa. Erkki oli jo pari reissua käynyt timperistä merellä, mutta hän päätti nyt jäädä kotiin huonetten rakennuksen ajaksi. Hän oli aina käsinä työssä ja itse hän pani lattiat, katot ja nikkaroitsi ovet ja akkunat. Paljon oli työtä, huolta ja puuhaa, mutta kun oli pari vuotta ponnisteltu, oli meillä pieni, mutta sievä kartano valmiina.
"Vaikka itsekin puuhasimme minkä voimme, eivät kuitenkaan vähät varamme riittäneet kaikkiin kulutuksiin, mitä huonetten rakennuksissa tarvittiin. Seuraus siitä oli se, että täytyi ottaa velkaa enemmän kuin olisimme tahtoneetkaan.
"Hyvältä tuntui asua omissa huoneissa, mutta tuo velka huoletti meitä. Minä, joka olin hätäisempi luontoinen kuin Erkki, hätäilin paremmin kuin hän, ja yöt ja päivät paittosi se minua. Erkki koki minua lohduttaa ja sanoa: 'Älä tuota nyt, Heta, noin kovin huolehdi, kyllä me vielä siitä pääsemme Jumalan avulla. Pari kolme kunnollista reissua kun vaan teen, niin on velka maksettu. Kelpaa meidän sitten elää'."
"Tämä kyllä hetkeksi rauhoitti minua, mutta kaikenni ei se rauhoittanut mieltäni; oli niin kuin joku salainen aavistus olisi rasittanut minua.