Tuolla perässä olevalla lavalla, pehkujen ja ryysyjen seassa makasi talon isäntä. Muuta vaatetta ei ollut hänen yllään kuin vanhoista lammasnahkaisista turkkirievuista tehdyt housut ja jonkunlaista likaista paidansatkaletta päällä; tämä ei kuitenkaan paljon peittänyt isännän ruumiin ylipuolta. Pöydän edessä olevalla jakkaralla istui talon emäntä, lyhyt ja pullea nainen. Hän oli vielä jotenkin nuoren näköinen ja niin lihava, etteipä olisi luullut hänen nähneen ikäpäivinänsä ainuttakaan hätäpäivää. Pukineena oli hänellä niin monikertaan paikatut ja kursitut vaatteet, että oli aivan mahdoton niissä huomata sormenpäänkään vertaa alkuperäistä vaatetta. Niihin oli kursittu sukansääryksiä, monen näköisiä vanhan saran kappaleita, hamppu- ja liina-palasia ja kaikenlaisia kaksi- ja nelivartisia tilkkuja, katsomatta vähääkään sitä, minkä värisiä ja näköisiä mitkin olivat, sanalla sanoen: kaikki mitä oli minkin tunkionlaidalta tahi muualta rikkaläjästä satuttu löytämään. Väri-eroituksista oli kertynyt ja piintynyt lika pitänyt niin oivallista huolta, ettei niiden moninaisuuksista silmälle kovin suurta vaivaa ollut. Ainoa seikka, joka tästä teki poikkeuksen, oli se, että kun noita uusia lisiä oli kursittu karkealla ja valkealla langalla, tuuman pituisilla pistoksilla, näyttivät nuo viimeksi uusitut kohdat jonkumoisilta koru-ompeluksilta. Puku mahtoi painaa arviolta noin leiviskän verran.
Lattialla telmäsi kuusi lasta. He eivät olleet paljon toinen toistansa isompia, mutta selvästi kumminkin huomasi, ettei sarjan välistä ollut ainuttakaan poissa. Nuorimmilla oli vaan paitarepale päällä, mutta vanhemmilla oli muutakin vaatesatkaletta verhona; huolimatta kuitenkin kaikesta tästä, olivat he kuitenkin melkein alasti. Lapset olivat hyötyisiä, lihavia ja terveen näköisiä, mutta niin likaisia, ettei niistä kaikesti tiennyt, olivatko ne selin vai päin. He hyppelivät ja telmivät lattialla; usean paljaista kintuista juoksi veri, sillä lattialla olevat risut olivat niitä repineet; siitä välittivät he kuitenkin viisi, sillä eiväthän ne osanneet parempaa toivoakaan.
Olemme kertomuksessamme joutuneet vähän edelle; palaamme takaisin.
"Hyvää päivää!" sanoi matkustaja sisälle päästyään.
"Jumal'antakoon! käykää vieraat istumaan!" sanoi emäntä hilpeästi ja nousi ylös jakkaralta.
"Minua janottaa, olisiko täällä vettä?" sanoi matkustaja.
"Eipä sattunut olemaan sisällä, mutta pian minä sitä saan", sanoi emäntä ja lähti.
Hän sieppasi tuon korvattoman ja jalattoman pannun ja meni sen kanssa ulos. Pian palasi hän takaisin, tuoden pannullisen vettä tullessaan. Tämän ojensi hän anojalle.
"Eihän se vieras osaa siitä juoda, anna lippi", sanoi toimellinen isäntä.
Emäntä laski pannun lattialle ja nouti kiukaan takaa "lipin." Tämä oli semmoinen kalu, että halaistun vitsantyven väliin oli pistetty mutkalle väännetty tuohenpalanen, joten se oli muodostunut varrelliseksi ja rattimoiseksi suippiloksi. Tämän tarjosi emäntä vieraalle ja tällä sai hän juoduksi.