"Koko luonto, se on: koko maailma, jossa asumme, on kuin suuri kuvakirja, täynnä Luojan viisautta, rakkautta ja hyvyyttä. Ihmiset maan päällä ovat monipuoliset ja monenlaiset, sillä melkein niin monta eri luonnettakin on ihmisissä kuin ihmisiäkin; noita kaikkia kuin kokee katsella ja tutkistelee, löytyy niissä kyllä aineita paremmillekin kirjoittajille kuin minä olen", sanoin pojalle.
"Enhän minä näe noissa mitään erinomaisempaa", arveli hän.
"Sinun silmissäsi on kai sitten vielä jotain vikaa."
"Ei suinkaan, sillä näenhän minä lukea jos kuin hienoa pränttiä ja kirjoitusta."
"Koetasta katsella nyt silmilläsi ja kuunnella korvillasi, näetkö ja kuuletko mitään!"
Poika katseli ja kuunteli.
"En minä näe enkä kuule mitään", sanoi poika.
"Etkö puitakaan metsässä?"
"Niitä näen."
"Minkälaisia ne ovat?"