"Kyllä", sanoi Rehkonen taas nöyrästi, sillä hän hyvin ymmärsi mitä tuommoinen vaimonsa muoto ja puhet merkitsi.
Heti sen jälkeen lähtivät Rehkosen joukko ja Lillu pois, sanaakaan ja kenellekään hyvästiä sanomatta! Ja Jumala tietää mikä meteli ja ilkeys siinä olisi syttynyt, jos ei pastori olisi läsnä-olollansa hillinnyt noiden ihmispetojen karhottuja ja totuudesta ärtyneitä sydämiä.
"Käydään me ottamaan puolista; menkäät he menojansa. Paatuneesen ihmissydämeen ei näy enään pystyvän mikään hyvä", sanoi Kirri.
Kaikki talon väki ja käsillä olevat vieraat menivät nyt toiseen huoneesen ruoalle ja Katru toimitti niin mielellään ja iloisena palvelian vitkaa!
Juuri kun he pöytään istuivat, sanoi tuo sammalkieli Hannu: "Itä ja äiti kuulkaa! Pitääkö meidänkin, Etkon kantta olla Maltille ja Ainalle hyvät?"
"Nuotkin raukat olemme turmelleet sopimattomalla elämällämme! He puhuvat sitä, mitä kuulevat meidänkin tekevän", sanoi Kirri.
"Niin se on: koti on lasten koulu", sanoi pastori miettivän näköisenä.
"Hyvät teidän pitää olla Martille ja Ainalle, ja kaikille ihmisille; olkaa tästälähin niinkuin näette meidänkin olevan! Kansakouluun molemmat pojat, että oppisitte siellä jotakin ihmisyyttä!" sanoi Kirri Eskolle ja Hannulle.
"Mustat, paatuneet, kenties — parantumattomat sielut ovat koko
Rehkosen joukolla ja Lillulla", sanoi pastori.
"Niin, niin taitaa olla, herra pastori; tepä sen asian paremmin ymmärrätte. Ehkä he kerran tulevat näkemään hulluutensa. Näkiväthän nyt ainakin pitkän nokan, jota ai'oimme heille näyttää. Mutta siitä minä nyt olen isosti iloissani kun minä olen saanut silmäni auki", sanoi Kirri.