Juuri kun Lillu oli viimeistä nauruansa nauramassa, tulivat Kirri ja
Katru huoneesen.
"Mihin Martti on joutunut?" kysyi Katru hätäisesti.
"Hiljaa! Martti meni kamariinsa kirjoittamaan kirjettä Ainalle; kohta on kirje käsissäni", sanoi Lillu pirullisella voittoriemulla!
"Sinä olet toimellinen ihminen, Lillu; Ainankin kirjeen toimitit käsiimme ja nyt Martin; palkitse, Katru, hyvästi Lillulle!" sanoi Kirri, täydellisesti hyväksyen Lillun kavalan käytöksen.
"Voi herra jee tuota isäntää, kuinka hyvä hän on minulle! — ei, minä en tarvitse, enkä tahdo mitään palkkaa — ei, isäntä kulta, ei mitään", sanoi Lillu iloissaan ja teeskennellen.
Tuon sanottuaan lähti Lillu Martin kamariin.
"Nytpä saamme Martin kiinni ja tietoomme mitä hän asiasta ajattelee", sanoi Kirri tyytyväisenä.
"Niin, niin! ja tuo kaikki on minun ja Lillun ansiota", sanoi Katru ylevästi.
"Te, vaimonpuolet, olette paljon kavalampia kuin me miehet; emme me toki julkeaisikaan ruveta noin kavaloihin keinoihin", sanoi Kirri, täydellisesti tunnustaen vaimojen voittavan kavaluuden.
"Mitä kavaluutta se on? Eikö vanhemmalla ole oikeus katsoa kaikissa lastensa parasta, tapahtukoonpa se millä keinolla hyvänsä; taikka rupeatko taas toivomaan Kolkin tytärtä miniäksesi?" sanoi Katru vähän loukattuna miehensä kavalaksi soimaamisesta.