"Täälläpä vaan niin ystävyyksinä istutaan! No, sehän tuo onkin oikeen kaunista", sanoi Lillu imarrellen.
Samassa lähtivät Kirri ja Katru pois.
"Mistä päin Lillu on nyt kulkemassa?" kysyi Martti häneltä.
"Olen juuri Kolkkilasta. Vai et usko Martti kulta, kuinka Aina sinua ikävöitsee! Tuo Susso ryökäle — kyllähän sinä asian ymmärrät. — Aina ei jaksa kantaa sitä kuormaa, se raukka, varsinkin kun nuot pirun hullut juoruavat ja valehtelevat Aina raukan päälle ummet ja pimeät. Semmoiset juorukellot käyvät minun niin vihakseni — voi kuinka paljon se tyttöraukka kärsii! Aina raukka käypi niin säälikseni! — Kirjoita, Martti kulta, hänelle vähänkään! Aina pyysi niin hartaasti minun pyytämään sinua hänelle kirjoittamaan; kyllä minä vien kirjeen Ainalle", kavaloitsi ja liehakoitsi Lillu.
"Eikö Aina kirjoittanut teidän mukananne minulle?" kysyi Martti.
"Voi, Martti kulta! eihän hän tohdi kirjoittaa. Aina sanoi, että hän kovin mielellänsä kirjoittaisi sinulle, mutta ei hän tohdi, kun pelkää jollain tavalla sen tiedoksi tulevan, ja silti ei hän kirjoita. — Kirjoita nyt, Martti kulta hänelle, että hän tulisi vähänkään lohdutetuksi kauheassa murheessaan", loirusi Lillu.
"Odottakaa vähän, niin minä viskaan jonkun rivin! Mutta minä pelkään niin kauheasti kirjeen joutuvan hunnikolle", sanoi Martti epäillen.
"Vaikka kuinka paljon kirjoittaisit, Martti kulta, niin minä odotan — minäkö kirjeen hunnikolle saattaisin? Sitä en tee ja sen vannon taivaan, maan ja Jumalan nimen kautta! Ei tarvitse peljätä, kyllä kirje tulee Ainan omaan käteen", vakuutteli ja vannoi Lillu.
Martti kävi tuohon kavalaan koukkuun ja meni kamariinsa kirjoittamaan kirjettä Ainalle.
Martin mentyä rupesi Lillu itseksensä puhumaan. "Kävipä kettu käpyyn", alkoi hän. "Ha-ha-ha-haaa! Lillu osaa asiansa hyvin toimittaa. Tosi on, ett'ei Ainakaan ole paha minulle, mutta ei hän kumminkaan palkitse minua niin hyvästi kuin Susso ja tämä talo ja monet muut, joiden asioita olen ajanut. Onpa Aina mielestäni olevinaan liian hurskaskin; eräänäkin kertana sanoi vasten silmiäni, ett'ei hän tarvitse juoruja — niin juoruja! Ja Kolkki sanoi tuonon minulle Lillua ei heillä tarvittavan, ja tuon ylpeytensä vuoksi täytyy heidän kaikkien kärsiä häväistystä ja pilkkaa, vaikkapa vaan — juorujen tähden — kohta saavat he tuta, ketä he ovat pistäneet. Niin Lillu kostaa! Ha-ha-ha-haaa!" Niin puhui tuo kavala käärme itseksensä.