Rauhaa olivat Martin vanhemmatkin laillaan käsittäneet. He olivat hyvin tyytyväiset Martin nykyiseen elämän muutokseen ja toivovat Martin rupeavan astumaan aivan toista elämän rataa kuin tähän asti ja he odottivat ilolla ja toivolla mitä tuosta viimein tulisi, jokohan — Susson naiminen!! — —
Eräänä päivänä tuon onnellisen kotielämän aikana, istuivat Kirri ja Katru kahden huoneessa. Kumpikin heistä nautti sydämessään sitä elämän autuutta, jota nykyinen aika oli heille niin runsaasti lahjoittanut. Heidän sydämensä tuntuivat nyt niin keveöiltä, sillä murhetta oli heilläkin ollut, jos kohtakaan heidän murheensa ei ollut samankaltaista kuin Martin murhe. Kaukaan aikaan ei puhunut kumpikaan mitään; näyttipä siltä kuin he olisivat tahtoneet oikeen hekumoida saatua rauhaansa.
"Missähän Martti nyt on? häntä ei ole näkynyt koko päivänä, vaikka on jo iltapäivä", sanoi Kirri, viimein, katkaisten siten äänettömyyden.
"En tiedä, mutta minä luulen, että se Pirkon neuvoma taika rupeaa auttamaan. Martti ei ole enään niin umpimielinen, salaperäinen eikä niin murheellinen kuin ennen. Hän on pari viikkoa ollut kuin kaikenni toinen mies, iloinen ja puhelias, jota ei ole nähty moneen herran aikaan, ei ainakaan sillä ajalla kun hän Kolkin tyttöä noudatteli. Hän oli menneen yön seutunakin oikeen homma-tuulella. Jalkansaki on parannut aivan terveeksi, että hän pääsee jo vapaasti liikkumaan, eikä hän ole käynyt Kolkkilassa sen koommin — Pirkon tenho auttoi, nyt näen sen selvästi — voi kuinka lysti!" puhui Katru ja tuosta hänen puheestansa helposti käsitämme, minkälaista rauhaa ja iloa heidän rauhansa oli ja minkälaiselle pohjalle se oli perustettu.
Juuri kun Katru oli saanut nuot iloiset tunteensa ilmi tuoduiksi, tuli
Martti Rehkosen kanssa huoneesen.
"Hyvää päivää, naapurit! Kahdenpa täällä istutaan", sanoi Rehkonen huoneesen tultuansa.
"Käy istumaan! Mistä päin kulkemassa?" sanoi Kirri kohteliaasti vastaukseksi.
"Kotoa päin. Minulla on isännälle ja emännälle semmoista asiaa, joka ei taida olla teille mieluista", sanoi Rehkonen, salaa nauraa virnistellen.
"No, hiitto vieköön! Mitäpäs se semmoinen asia sitten olisi?" kysyi
Kirri säpsähtäen.
"Minä olen Martin asialla — puhemiehenä — Martti aikoo mennä naimisiin Kolkin tyt…"