"Minkälaisesta ihmisestä?" kysyi Martti.
"Semmoisesta, joka on köyhä kuin rotta ja vielä kaupan päälle — varas. Semmoista se on sinun kehuttu sivistyksesi! Niin kauvan härsytit, kelvotoin, että saat kuulla suomea, hävytöin! Niin kauvan kun me elämme, et sitä saa — äläpäs ihminen! pahan-tapainen ja köyhä rotta", sanoi Katru tulistuen.
"Älkää hyvä äiti uskoko kaikkia mitä kuulette; eivät asiat niin ole", sanoi Martti ja lähti kauhistuen pois.
"Nyt saat hedelmät niittää siitä, kun toimitit ja otit Martille lyijykynän. Minun vahva uskoni on se, että jos hän ei olisi sitä saanut, ei hän olisi noin uppiniskainen, kuin hän nyt on, eikä rakentaisi tuommoisia naimiskauppoja, sillä ei hänellä olisi semmoisia houreita päässä, kuin hänellä nyt on. Ei hän enään muusta puhukaan, kuin sivistyksestä, ja yökaudet hän tonkii noita kirjojansa, joita hän Kolkilta käy lainaan noutamassa, ja toisia kirjoja hän viepi, kun toisia noutaa. Niiden ääressä hän nuijottaa ja nokottaa, niin ett'ei kuule eikä näe mitään. Kaikki ne semmoiset lorukirjat saisi viskata tuleen, sillä niissä ei ole yhtään Jumalan sanaa, ei yhtään. Tuo kaikki on aivan sen kirotun lyijykynän työtä ja mutkitta se on sanottu: ei Martti olisi mieltynyt Kolkin tyttäreen, jos ei hän olisi saanut lyijykynää", sanoi Katru Martin pois mentyä.
"Saattaa kyllä olla mahdollista, että asiat niin ovat, sillä Kolkin tytärkin on laillaan kouluutettu, jos kohtakin turhuuteen. Kolkki on kaikki kakaransa opettanut kirjoittamaan, rätnäämään ja Jumalako sen tietää mitä loruja hän heille opettanee. Jos Martti ei olisi oppinut kirjoittamaan, rätnäämään ja noita loruja lukemaan, ei hän luultavasti olisi niistä omaisuuksista muissakaan ihmisissä piitannut mitään. Jos minä olisin tietänyt, että lyijykynä siihen suuntaan vaikuttaa, en ikänä olisi sitä hänelle ostanut. Mutta täytyy olla vasta varovampi ja katso, ett'eivät Esko ja Hannu niitä saisi. He ovatkin tottelevaisia lapsia ja tekevät niinkuin näkevät meidänkin tekevän", puheli Kirri, katuen lyijykynän ostoaan!
"Et uskonut silloinkaan minua, vaikka minä olin lyijykynän ostoa vastaan minkä voin, nyt on uskomisesi jo liian myöhäistä", sanoi Katru miehellensä.
"Pojalla oli semmoinen halu, että hevosen perässäki ollessaan kirjoitteli risun nokalla kaikki lumihangetkin täyteen ja piirteli ihmisen ja eläinten kuvia. Sitten kun hän voi itse jonkun pennin rahaa saada, osti hän paperia, mutta hänellä ei ollut millä hän olisi piirustellnt tuohon saatuun paperiinsa. Silloin rupesi poika minua kärttämään, että ostaisin hänelle lyijykynän. Kolkki kehoitti minua tyydyttämään pojan opinhalua ja minä tein tuon tuhman kauppani. Mutta kun poika sai tuon lyijykynän, silloinkos vasta työ tuli; niiden ääressä hän istui, piirteli ja rapasi, kun vähäkään oli joutoaikaa; pyhä-iltoinakaan ei hän joutanut ottamaan osaa toisien poikasien leikkeihin, itsekseen vaan piirteli ja rapasi", selitteli Kirri, voitettuna akkansa puheelta ja omalta tunnoltansa.
"Sievästi asiat kutoutuivat yhteen! Kolkki on viittana poikamme turhaan ja turmiolliseen oppiin. Tuo turha oppi rakentaa tien, joka lähtee meiltä ja päättyy Kolkkilaan. Tuota tietä myöden on onnettomuus ja perikato tullut meille. Ei miehisen miehen pitäisi olla jokaisen naurettavana. — Mutta ethän sinä puhunutkaan Martille Sussosta mitään!" nuhteli Katru miestään.
"Olihan sopimatoin aika semmoiselle työlle. Silloin pitää olla paremmalla tuulella, että puhet paremmin vaikuttaisi. Tiedäthän poikamme olevan herkkä-luontoisen, hänen kanssaan pitää varovasti menetellä, onhan meillä aikaa", neuvotteli Kirri. Niin kului se ilta loppuun.
Heti aamulla tuli Lillu huoneesen, Hän oli hyvin teko-arkana ja koki nilkuttaa rämpätä!