"Hän oli myös köyhä", muistutti Kirri, ikäänkuin tuoden esiin parhaan todistuskappaleensa, joka valaiseisi Martin ymmärryksen, näkemään entisen vaimonsa ja nykyisen morsiamensa kelvottomiksi ihmisiksi.
"Vielä köyhempi on nykyinen kokelaansa. Kolkilla on niin paljon peneksiä kuin helluntain epistolassa. Kun menee hänen huoneesensa, niin aivanhan se silmämunalta paistaa. Mitä siitä tulee perintöä, ei mitään, hyvä vaan, ett'eivät kuole yhteen kokoon kuin russakat. Paljon on tosin ollut itsellänikin lapsia, mutta Jumala toki korjasi enimmän osan niistä jo pieninä pois tästä murheen laaksosta; jälellä ei ole enään kuin nuot kolme sirkkaa, joita ei — Jumalan kiitos — tarvitse toki tyhjin käsin laskea tähän vaivan siaan", ehätti Katru sanomaan.
"Ei rikkaus ihmistä kaunista, vaan hyvät avut; kyllä Jumalalla on rikkautta kun meillä vaan on rakkautta", sanoi Martti.
"Mitä hyviä avuja Kolkin tyttärellä, Alinalla on?" kysyi Katru kiivaasti.
"Hän on hyvän kokoinen, hyvän näköinen, terve, raitis, siveäkäytöksinen ihminen ja päälliseksi sivistyneempi kuin tavallisesti", sanoi Martti uhka-rohkeasti.
"Kuinka monta velliä luulet sivistyksellä höystäväsi?" kysyi äiti!
"Te ette puhu, äiti, oikeen, ettekä ymmärrä koko asiasta mitään; siveys maksaa ihmisellä enemmän kuin raha-tuhannet", sanoi Martti kauhistuen.
"Kyllä kuulen, että olet uppiniskainen, mutta minä sanon sinulle: jos sinä nait Kolkin tyttären, niin minä teen sinun perinnöttömäksi", uhkasi isä.
"Se on kyllä ikävä asia, isä kulta, mutta minun täytyy myös totuus tunnustaa: minä en saata erota Ainasta, vaikka menettäisin sentähden puolen maailmaa", sanoi Martti lujasti.
"Tuommoisesta ihmisestä!" sanoi äiti.