"Eiväthän naapurien välillä asiat tule kysymykseen", sanoi Martti.
"Asiasi oli Kolkin tyttärelle, Ainalle", sanoi äiti, katsoen tuimasti
Martin silmiin.
Martti lensi tulipunaiseksi tuon kuultuansa. Hän oli luullut sydämensä rakkaimman asian olevan vielä synkimmän salaisuuden peitossa ja nyt se oli jo tietona hänen vanhemmillansakin! Hän tunsi vanhempansa mielipiteet tarkkaan, ett'ei sieltä ollut mitään hyvää odotettavana. Sentähden hän varustausi kovinta vastaan ottamaan, ja vähän toinnuttuaan hämmästyksestään, sanoi hän rohkeasti: "Näin Ainankin Kolkilla käydessäni, ja se kannattikin".
"Kuulitko nyt?" sanoi Katru, katsoen luottavasti miestänsä silmiin.
"Kuulin. Tosi on mitä olet puhunut", sanoi Kirri. Sitten kääntyi hän
Martin puoleen ja sanoi: "Sinun pitää Kolkilla käymisesi heittää pois!"
"Ja minkätähden? jos saan luvan kysyä", sanoi Martti.
"Sentähden, ett'et saa pitää mieltäkään naidaksesi Kolkin tytärtä", sanoi isä lujasti.
"Miks'ei?" kysyi Martti, ikäänkuin ei hän olisi tietänyt syytä vanhempiensa vastahakoisuuteen.
"Siks'ei, kun toisit taas taloon semmoisen kelvottoman, kivuloisen ja köyhän ihmisen, kuin ensimäinen vaimosikin oli, jolla ei tee kukaan mitään", sanoi isä.
"Antakaa toki kuolleen maata rauhassa! Olihan ihminen siveä ja muutoin kelpo ihminen, ja eihän se ollut hänen syynsä, jos ei hän ollut tervet, sanoi Martti, kauhistuen.