"Ei kukaan hänelle paremmin sovi, kuin Susso, nisujen leipoja. Hän on nuori leski, kaunis kuin mansikka ja vahva ruumiinsa rakennukselta; hän ei ensi takassa sairasteleisikaan. Päälle päätteeksi on hän rikas, sillä hän tienaa paljon nisujen leipomisella", esitteli Katru yhä.
"No, se sopii niinkuin naulattu. Sinä arvasit vaalit hyvin toimittaa; minä en suinkaan olisi tuota huomannut. Esitelkäämme Susso Martille, ehkä hän takertuu siihen paulaan ja vierauupi pois tuosta kelvottomasta ja köyhästä Kolkin tyttärestä, josta niin pahojakin kuuluu", tuumitteli Kirri.
Pari sanaa selvikkeeksi, minkälainen ihminen tuo Susso oli, johon
Martin vanhemmat panivat niin suuren toivonsa.
Hän oli nuorehko leski ja avioliitostaan oli hänellä vaan yksi poika. Hän oli iso, lihava ihminen ja punanen kuin turkin pippuri. Hän oli siitä asti, kun hän oli leskeksi jäänyt, ollut kauheassa miehen saamisen halussa ja touhussa. Eipä kylässä ollut sitä naimisen hommaa, jonka välissä ei Susso olisi ollut, sotkemassa ja häiritsemässä rakastuneiden väliä, ja tunkemassa itseänsä heidän väliinsä. Ja tuota oman itsensä kaupittelemista teki hän itse omassa persoonassaan niin suurella toimeliaisuudella, että ymmärtävät ihmiset katsoivat sen hävyttömyydeksi. Vaikka Susso oli niin toimelias oman asiansa auttamiseksi, eivät naimamiehet kuitenkaan katsoneet soveliaaksi yhdistää itseänsä häneen, sillä heidän mielestään oli Susson käytöksessä jotain haisevaa ja vastenmielistä, ja siinä samassapa itse Sussokin tuntui heistä samanlaiselta. Joka tilaisuudessa kehui Susso rikkauksiaan ja lahjojaan, mutta oikeat ihmiset havaitsivat hänen valehtelevan ummet ja pimeät, sillä jos hän sai jonkun nisukappaleen myödyksi, niin sanoi hän pennit markoiksi ja kymmenet sadoiksi. — Semmoinen oli Susso, ei parempi, eikä pahempi, mutta kääntykäämme itse asiaan.
Juuri kun Martin vanhemmat olivat saaneet mielensä toisillensa ilmoitetuksi ja keinonsa yhteen puhutuksi, tuli Martti huoneesen. Vanhukset vaikenivat Martin tultua ja loivat voitollisia ja umpikuljuisia silmäyksiä toisilleen.
"Mistä tulet?" kysyi äiti Martilta viimein, katkasten siten äänettömyyden.
"Kävinhän vaan kylässä", sanoi kysytty.
"Kolkilla vissiin, vai", ehätti isä kysymään.
"Kävinhän sielläkin", sanoi Martti rehellisesti.
"Mitä asiaa sinulla siellä oli?" kysyi isä, nähtävästi kiivastuneena Martin suorasta tunnustuksesta, sillä se olisi vanhuksille ollut paljon suotavampi, jos Martti olisi kieltänyt Kolkilla käyneensä, vaikkapa olisi valehdellutkin.