"Luulenpa että nykyiset ajatukseni ovat ainoa oikea miehuus tässä asiassa; edelliset toimeni ovat olleet juoru-ämmäin toimia", sanoi Kirri perään-antamatta.
"Voi hyvä Jumala! Mihin minä nyt joudun; sinäkin tuommoinen!" sanoi
Katru kovin murtuneena.
"Ajattele sinäkin vähän enemmän! Sinä olet Martin, niinkuin muidenkin lastemme äiti; sinä olet häntä kantanut sydämesi alla. Sinä tunnet surua, tuskaa ja pakotusta sydämessäsi Martin tähden ja luulet, että se on muiden pahansuopain ihmisten panema kiusaus, joka kuitenkin on luonnollinen äidin rakkaus lastansa kohtaan. Käännä se tunne oikeen päin ja anna sen päästä voitolle ja huomaa, että itse olet syypää murheesesi", lohdutteli Kirri murheellista vaimoansa olkeen saarnamiehen tavalla.
"Mitä sitten tahdot, jos niin kävisi sydämeni kanssa?" kysyi Katru.
"Tahdon että kuuntelisit minua ja antaisit minun vapaasti hallita tässä asiassa!" pyyteli Kirri.
"Minkä sitten tekisit?"
"Aijon ensin kutsua Kolkin tänne ja sitten käydä sovintoon hänen kanssaan. Sen toimeen saatuamme kutsumme Martin ja Ainan kotia ja pidämme aina niinkuin omat rakkaat lapsemme heidät molemmat kotona", selitti Kirri.
"Ja annat sen kuusikymmentä markkaakin mennä hukkaan, jonka maksoit Markulle, ett'ei hän antaisi toista kuittia; eipä nyt ole raha mistään arvosta — kuinka monta lyijykynää sillä rahalla olisi voinut ostaa?" muistutti Katru pisteliäästi.
"En huoli siitä rahasta, enkä muusta mistään mitään, kun vaan saan poikani takaisin, Kolkin sovitetuksi, pilkan ja naurun pois päältäni ja omalletunnolleni rauhan. Ensikerran eläessäni tunnen, ett'ei raha polta mieltäni, ja luulenpa, että tuo on jotakin, joka on parempaan päin. Olkoon tuo hulluuteen tuhlattu raha oman tyhmyytemme ja hulluutemme ainaisena panttina ja sinettinä", sanoi Kirri vapaasti.
Katrulla ei ollut mitään karruttamista siihen.