Samassa kuin Juho sanoi viimeisen sanansa ja kääntyi menemään pois, alkoi metsästä kuulua iloista puheen hälinää. Molemmin he heti oivalsivat, että ihmisiä oli heidän mökilleen tulossa. Riettu koki pyyhkiä kuivaksi itkusta vetistyneitä silmiänsä ja Juho heitti menemisensä siihen. Molemmin he katselivat metsään päin, odotellen, keitä sieltä tulisi.
Samassa tuli näkyviin kaksi miestä ja yksi nainen. Kumpikin mies talutti nuorasta lehmää perässään ja nainen jäljessä ajeli niitä. Lähemmäksi tultua tunsivat he molemmin, että tulijat olivat: Römölän Vilho, Käkelän renki ja piika.
"Hyvää päivää! Me tuomme teille lehmiä," sanoi Vilho iloisesti, nähtyänsä Juhon ja Rietun.
"No minkä vuoksi…? enhän minä ymmärrä…" sanoi Juho hätäyksissään.
"Isä antoi lehmän sentähden kuin minä sain ampua karhun teidän haaskoiltanne ja Käkelän ukko silti kuin otso nyljettiin hänen tuvassaan. Näin tavoin tahtoivat he palkita, kun karhu kaatoi teidän molemmat lehmänne," selitti Vilho, pitäen pulskaa lehmää nuorasta kiinni.
"Katsopas, Riettu! Karhun kaatamisesta oli kuitenkin meillekin jotakin hyvää, ja Jumalalla oli sittenkin antaa meille lehmiä, vaikket sitä uskonut," sanoi Juho iloisesti.
XIII.
Kotoisia kohtauksia.
Vaikka edellä on jo kerrottu yhtä ja toista Oukkarilaisten koti-elämästä, sietää se kuitenkin vielä tarkastelemista.
Oukkarissa ei juuri usein käynyt vieraita, semminkään ensimältä, mutta kuitenkin sattui joskus niin, että joku kauvas sydänmaan saloille sortunut hevosenhakija tuli yötä pitämään Oukkariin, saadaksensa jotakin suojaa päänsä päälle, tahi että joku metsästäjä tuli sinne väsyneitä raajojansa lepuuttamaan.