Tulipa vieraat mistä syystä vielä tulivatkin, aina he tapasivat talossa vierasvaraisen ja ystävällisen isännän ja emännän. Mitä parasta talossa oli, sitä tarjottiin vieraalle. Kaikesti eivät vieraan varat olleet suuret, mutta tarjottiin sitä mitä oli, sillä: "Sitä lintu linnulle, mitä linnulla itsellään." Sattuipa joskus niinkin, ettei ollut muuta tarjottavaa kuin petäjäleipää, suolaa ja maitosinukkaa, mutta sitä ei hävetty, tarjottiin vaan ja hyvästä sydämestä tarjottiinkin. Pää-asia oli vaan se, ettei yksikään vieras saanut jäädä ruokkimatta. — Vuode laitettiin ahtaasen mökkiin semmoinen vieraalle, että siinä voi raajansa suoraksi oikaista, vaikka useinkin osa talonväestä sai nurkassa istua kykkien yönsä viettää.
Muutamana kertana kopeusi niin-ikään eräs hevosenhakija Oukkariin yötänsä viettämään. Tarpeesen olikin saada jotakin suojaa yllensä, sillä sade-ilma oli tulossa.
Vieras otettiin ilolla vastaan, kuten tavallista oli.
On jäänyt mainitsematta, että Oukkarin tupaa käytettiin kolmenlaiseen tarpeesen, sillä siinä asuttiin, kylvettiin ja puitiin elot. Juuri samana iltana kuin vieras taloon saapui, oli Oukkarin väki kylpeä peidellyt.
Kuten ennenkin, tehtiin vieraalle kantojen väliin lattialle vuode.
Vieras ei ollut tottunut tämmöisiin oloihin. Kun niin pienessä mökissä oli paljon ihmisiä ja kun vielä päälliseksi siinä oli illalla kylvetty, tuntui hänestä niin hirveän tukalalta, ettei hän voinut unta saada. Vesimärkänä oli hän palavasta ja henkeä ahdisti. Kun kerran tämmöinen tukaluus ja unettomuus vaivasi, ilmestyi siihen pian muutakin lisäksi, rupesi, näette, lattialta kömpimään syöpäläisiä vaatteisin, jossa ne kuhnivat ja kähnivät, tehden olon aivan sietämättömäksi ja tukalaakin tukalammaksi. Talon väki nukkui vaan niin makeasti ja raskaasti, kuin he olisivat maanneet parhaassa huoneessa höyhenpatjoilla; kuorsaamisen hyrinä kuului vaan joka paikasta ympäri mökkiä.
Mökissä oleminen kävi vieraalle vihdoin sietämättömäksi. Hän hiipi hiljaa ulos, saadaksensa hengittää edes raitista ilmaa. Ilma oli muuttunut melkein rajumyrskyksi. Vettä satoi taivaan täydeltä ja tuuli vinkui puiden latvoissa, sujuttain tavasta vahvatkin puut lähes luokan muotoon, josta asemasta ne taasen vonkuen ponnahtivat entisiin asemiinsa, sujuakseen yhä uudestaan.
Kauvan ei vieras joutanut miettimään, sillä hänen täytyi hakea jotakin suojaa tulvanaan tulevaa sadetta vastaan, sillä mökkiin ei hän tahtonut takaisin mennä. Kiireesti ohjasi hän askeleensa vajaa kohden ja sinne päästyänsä kapusi hän ylisille ja kuoppausi siellä oleviin heiniin maata.
Unta ei tullut sielläkään, sillä myrsky ulvoi ja pauhasi vonkuen heikosti rakennetun vajan patsaissa, nurkissa ja onkaloissa, heilutellen ja rusautellen sitä sieltä ja täältä. Joka hetki pelkäsi vieras vajan kaatuvan ja tämän tähden ei hän voinut silmää ummistaa.
Näin tavoin oli yö kulunut lähelle aamua. Silloin tuli yhä rajumpia myrskyn puuskia ja vaja vapisi, rutisi ja heilui entistä kovemmin. — Yht'äkkiä kaatui se ylönkuppuraisiaan, patsaineen, parvineen, kattoineen päivineen. Vieras säikähti pahanpäiväiseksi, sillä katon kourut ja patsaat tulivat kolisten hänen niskaansa. Onneksi ei hänelle tullut mitään vahinkoa, syvälle kun oli kuoppaantunut heiniin ja niin pääsi hän pelkällä säikähdyksellä.