Iso ilo nousi Oukkarissa, kun Riettu ja poika tulivat kotiin. Juho ja lapset kokoontuivat tulleitten ympärille ja tulvanaan sateli kysymyksiä ja vastauksia kahden puolen. Ilo ja tyytyväisyys loisti jokaisen kasvoista. Eipä kummakaan, sillä olihan kaksi heidän perheensä jäsenistä käynyt tuossa ihmeellisessä kaupungissa, josta he niin usein olivat kuulleet puhuttavan.
Kun ne vähät makeiset olivat jaettu lapsille, mitkä Riettu oli mukanansa tuonut, koetti Juho pojan pussia ja sanoi:
"Mitäs täällä on?"
Se kalahti Juhon mielestä niin oudosti.
"Mitä lienee poika kaupungista kokoillut toisille lapsille tuomisiksi," sanoi Riettu.
"Kokoillut kaupungista…! Niinkö —?" sanoi Juho vaaleten.
"Niinpä juuri…; mitäs kummaa siinä sitten olisi?" sanoi Riettu huolimattomasti.
"Mitäkö kummaa…? Minusta tuntuu, että puheessasi oli jotakin semmoista, jota ei siinä saisi olla. — Kokoillut, se on sama kuin itse ottaa ja itse ottaminen ei ole mikään muu kuin varkaus. Hyvä Jumala…! Ja mitä lienevät vielä tuolla pussissa?" puheli Juho hätäyksissään.
"Ei niitä ole varastettu," sanoi Riettu yhtäkaikkisesti.
"Ovatko ne sitten pyydetyt, vai?" sanoi Juho ja katsoi terävästi Riettua silmiin.