"No, ei niitä juuri ole pyydettykään, mutta eivät ne sen veroisia taida ollakaan," arveli Riettu.
"Vaikkeivät ne olisi tinanapin veroisia yhteensäkään, niin sittenkään ei niitä ole lupa omin lupinsa ottaa… 'Joka varastaa neulan, se varastaa naulan ja joka varastaa naulan, se varastaa naskalimen ja joka varastaa naskalimen, se varastaa muutakin.' — Vähästä alkaa synnin juuri ja rikoksen tie, ja ne ovat hyvät juurtumaan… Minä tahdon nähdä ne synnin saaliit," puheli Juho totuudessa.
Pelvollaan oli poika, kun hän vapisevin käsin näpläsi monikertaan nuoralla solmieltua pussiansa auki. Hänellä kyllä oli tieto, kuinka ankaran tarkka isä oli tämmöisissä asioissa, mutta kun hän oli äidin kanssa kulussa, joka ei tämmöisistä asioista piitannut yhtään mitään, luuli hän ilman haitatta voivansa lisätä tuota heidän yhteistä omaisuuttansa oikein arvokkaalla lisällä. Pojan aikomus olikin isän tietämättä viedä saadut kalunsa yhteiseen varastoon, mutta näin pitkä poissa-olo kotoa ja kotiin tulon ilo oli tämän aikeen pojan mielestä haihduttanut, niin että hän huomaamatta toi pussinsa kaikkein nähtäväksi. Näin tavoin oli lapsiin juurtumaisillaan pahe, jota he itse tuskin paheeksi tiesivätkään, nimittäin: he tahtoivat isältänsä jotakin salata ja toimia omin päinsä.
Kun poika oli saanut pussin auki, kukisti isä sen sisällön kaikkien nähtäväksi. Yhä enemmän hämmästyi hän, sillä hän ei ollut osannut aavistaakaan pojan tuomisia niin arvokkaiksi kuin ne hänen mielestänsä olivat; niissä oli hänestä moninkerroin enemmän arvoa kuin neulassa, naulassa ja naskalimessa.
"Jumala sentään! Mitä minun pitää nähdä…? Tuommoisia kaluja otetaan omin lupinsa … tuommoisia kaluja, melkein terveitä posliini-astioita ja sitten aivan terveitä tuommoisia rasioita … jos lienevät hopeasta, kun ovat niin kauniita… Pitääkö minun lapsistani tulla varkaita? Voi…! Pitääkö minun nähdä heidät kaakissa riippuvan?… Voi Riettu! Huonosti sinä valvot lasten rehellisyyttä," puheli Juho murtunein mielin.
"Kaikki nuot ovat jo hyljätyitä ja ulosviskatuita kaluja," rohkeni
Riettu muistuttaa.
"Sanotko niin?… Sinä puolustat…! — Kuka tuommoisia kaluja tarpeettomina pois viskaa? Minä en salli, että lapsista tulee epärehellisiä ja varkaita… Poika saa viedä ne takaisin kaupunkiin," sanoi Juho päättävästi.
"Tottahan nuot posliinin palaset ainakin saavat jäädä … ei suinkaan niillä kuka mitään tee," sanoi Riettu.
"Ei mitään saa jäädä…; nekään eivät ole meidän rehellisesti saatua omaisuuttamme… Pois, pois, kaikki pois — ne polttavat minua," sanoi vaan Juho lujasti.
Tämän sanottuaan alkoi Juho syytää romua takaisin pussiin ja ne sinne saatuansa, solmieli hän pussin suun rihmalla niin lujaan kuin taisi.