"Kyllä minä tiedän, että pojatkin … ja emäntäkin … mutta minkä edestä…? Ei tule mieleenkään…; Pirjo nämät saa ja hän ansaitseekin saada, sillä hän on niin hyvä.
"Voisipa käydä niinkin, että Kalle väkisinkin — Iikka ei ole niin paha — mutta nyt ei hän tule saamaan, sen takaan … ei sen kalu soikoon tulekaan, sen takaan tällä paikalla", mietti poika pureskellen evästänsä.
Kun päivä alkoi illalle käydä, lähti poika karjaa kotiin viemään. Kontti seljässä kokoili hän jälkimäisiä matkaan ja pian mennä rakutettiin kotia päin. Yksi ja toinen karjasta poikkesi kuitenkin syrjään, nähdessään siellä jonkun mehevän palan, koettaen vielä päälle tarpeenkin raahnia siitä itsensä täytettä, jota niukka talvi oli hyväksi katsonut tarmonsa takaa väljennellä. Vielä sittenkin kuin poika huiskansa kanssa oli jo aivan kintereillä, koki elukat pitää turpaansa maassa, vaikka koko muu runko oli menossa toisaalle päin; ainapa siitä viimeryöväyksestä kuitenkin jotakin jäi kielen päälle.
Kun sitten kerran kurssille päästiin, mennä nolpateltiin hyvässä järjestyksessä kotia kohden.
"Ei Kalle saa, vaikka olisi kuinkakin rikas… Minkä hyvän työn edestä?… Ei minkään… Mitäs — Ei osaa lukeakaan ja yhtäkaikki kehtaa — no julkeaakin se," mietti poika vielä lehmien jäljessäkin kulkiessaan, oman arvonsa tunnossa.
Näitä miettiessään arvosteli hän itseänsä ja vertaili Kalleen. Hänen korvissaan soi: "ei sinusta tule ihmistä," mutta kun hän katseli entistä parempaa pukuansa, kehkeentynyttä kasvuansa ja ruumistansa, muistellen entistä ja nykyistä aikaansa, huomasi hän itsessänsä tapahtuneen jonkunlaisen muutoksen parempaan päin. Hän ei ollut mielestänsä lyhempi eikä kehnompikaan muita samanikäisiään; päinvastoin oli hän monta muuta täyteläisempi ja vantterampi ja olipa olemassa joku ihminen, joka soi hänelle kaikkea hyvää. — Tulkoonpa nyt Kalle marjoja ottamaan.
Kun hän näitä ajatteli, tuntui pojasta, että voisi olla valhe- ja sortopuhetta kaikki tuo, mitä hän oli pitkin ikäänsä kuullut julistettavan, ettei hänestä muka ihmistä tulisi. Hän puristeli nyrkkejänsä, katseli sivuillensa ja piti jokseenkin paljon itsestänsä. — — "Ehkäpä minä kasvan ja vahvistun ihmiseksi, niinkuin kaikki muutkin ihmiset ja tulen kuitenkin ihmiseksi — ainakin renki-Pekan veroiseksi — enhän paremmaksi tahtoisikaan … eikä minua sitten enään niin paljon pilkata … — Tulkoonpa vaan Kalle väkisin ottamaan, niin…"
Karja tuli kotiveräjälle; piiat olivat karjaa vastaanottamassa ja poika konttineen käveli asuinhuoneen eteiseen. Siinä riisui hän kontin seljästänsä ja otti sieltä esille marjatuohisensa. Juuri kuin hän oli sen lattialle nostanut, tuli Kalle huoneesta eteiseen.
"Mitä sinulla tuossa on?" kysyi hän oikeutetun käskeväisyydellä.
"Missä?" sanoi paimen, napuloiden konttia auki.