"Maailma on niin monittain…; eläväthän Käkeläisetkin … — onhan ihmisessä itsessäänkin useinkin vikaa," puolusteli Juho jo kauvan hautuneita mielipiteitään.
"Kunhan saataisiinkin hyvä torpan maa, semmoinen kuin Käkeläisilläkin — voi kun olisi hyvä; sittenhän emme olisi muiden tiellä ja saisimme elää itsenäisinä ja tehdä työtä omalla maatilkullamme —; olisihan se niin hyvä — Juho kulta," tuumaili Riettu, halaillen Juhoa.
"Älähän nyt tuossa — olenhan sitä jo kauvan miettinyt. Kiverän isäntä kuuluisi ottavan torpparin, ja olen miettinyt mennä hänen kanssaan kaupantekoon," ilmoitteli Juho.
"Niinkö? Sittenhän ajattelet samaa kuin minäkin. — Voi Juho-kulta! Mene heti kaupantekoon, että päästäisiin itsenäisiksi ja saataisiin oma mökki — olisi niin hyvä. Mene Kiverän luo jo huomenna, tuumailemaan asiasta," hopitti Riettu.
"Maltahan nyt — kyllähän minä, kun joudun," sanoi Juho ja käännähti toiselle kyljelle.
Huomen päivän illalla oli Juho Kiverässä kauppaa hieromassa.
"Kyllä kaiketi minä — miks'eikäs, kun vaan kaupoissa sovitaan — miks'enkäs minä… Koko hakapalstan saat haltuusi, mutta maksuja myös täytyy olla — sehän on tietty… Eihän sitä toki muutoin," tuumaili Kiverä kaupanteon aikana.
"Enhän minä muutoin toki tahdokaan, — kuinkas muutoin," myönteli Juho.
"Senhän minä tiedänkin —… Olethan sinä… Kyllähän sinä osaat työtä tehdä — kyllähän minä uskallan, mutta hyvä kirjuri meidän pitää saada," tuumaili Kiverä.
"Mistähän se saataisiin?"