"Kyllähän niitä on, kun kirkolle mennään — onhan niitä, mutta kyllä siltavouti, Kiskonen, on hyvä, paras näillä tienoilla; sopiihan mennä hänen luoksensa," esitteli Kiverä.
"Kyllä kaiketi, mutta emmeköhän ota mukaamme Käkeläisenkin?" ehdoitteli
Juho.
"Mitäpä me hänellä…? Kyllä kaiketi se siltavoutikin… Hän on ymmärtäväisempi kuin kaikki Käkeläiset yhteensä…; kyllä hän ymmärtää," vastusteli Kiverä.
Lähdettiin sitten yksistä tuumin kirkonkylään torpan kirjoja teettämään.
Siltavoudin luo sitä sitten mentiin ja hyvästipä siellä otettiinkin kirjain teettäjät vastaan.
Niinkuin käytännöllinen mies ainakin, ryhtyi siltavouti heti työhön; Kiverä selitteli ehtoja ja kirjuri laati ne paperille. Ensimäiseksi vuodeksi pantiin vain päivätöitä joka viides viikko omassa ruoassa, toisena joka kolmas ja kolmantena joka toinen viikko. Tämmöisenä pysyivät sitten päivätyöt kaksi vuotta, mutta sitten piti torpasta olla joka päivä mies talon työssä. Kun nämät ehdot olivat paperille pantu, esitteli Kiverä kirjaan pantavaksi vielä seuraavan määräyksen: "Maan-omistaja olkoon oikeutettu tekemään torpalle sittemmin koroituksia, jos hän sen tarpeelliseksi näkee."
"Koroituksia!? Mitä ne koroitukset ovat? Minun mielestäni on siinä kylläksi koroituksia, kun joka päivä mies on työssä," sanoi Juho ja kohotti päätään ylemmäksi.
"Mitä, vaadinkos minä torpasta heti täydet päivätyöt, vaikka olisin voinut…? Eikähän se niin vaarallista ole, mutta sinä et ymmärrä — — ainahan se on tavallista… Ja enkähän minä suinkaan väkisten…; kyllähän minä muitakin — —… Vai mitä te arvelette, eikö se ole aivan tavallista?" tuumaili Kiverä, kääntyen viimeistä kysymystä tehdessään siltavoudin puoleen.
"Joo. Kyllä sitä paljon käytetään 'almänninkein' vuoksi," sanoi siltavouti, kohottaen päätänsä ja silmälasejansa.
"Mitä ne almänninkit ovat, onko semmoisia Käkeläisenkin torpan kirjoissa?" kysyi Juho tohtunnena.