Poika ei saattanut syödä vähääkään, niin oli hänen mielensä paha. Kuta enemmän hän tilaansa mietti ja ajatteli, sitä mustemmalta näytti hänen tulevaisuutensa.
Miehet kantoivat nyt huoneesen kylmettyneitä pärepuita ja muudan veti sinne rikkaantuneen työreen korjattavaksi.
"No, pihti-Mikko! Tuleppas nyt ammattiisi, valkeaa näyttämään, että nähdään kuinka taitava sinä olet ammatissasi," sanoi eräs miehistä pojalle.
Poika kyhnäytti itseään.
"Älähän nyt … anna hänen nyt vielä olla… Katsokoon tämän illan syrjästä, miten se käypi, että oppisi taitavammaksi ammatissaan," sanoi toinen.
Ja pankolle jäi poika.
Miehet pälkkivät pärepuita, toiset kiskoivat sulanneista lohkareista päreitä ja pari miestä korjasi rikkinäistä rekeä, jonkun heille näyttäessä päreellä erityistä valkeaa.
Maatapanon aikana kynttivät kaikki maata vuoteelleen, mutta pankolla istui poika, vellikuppi, leipäpala ja lusikka vieressä, sillä ei hän voinut niihin kajota. Kauvan muiden maata pantuakin istui hän vielä siinä, miettien tilaansa, mutta viimein voitti hänet väsymys ja hän kytkähti pankon viereen lattialle makuulleen, käärästen jotakin ryysyä päänsä alle. Hänelle ei oltu, näette, laitettu minkäänlaista makuusiaa.
Aamun tultua nousi väki ylös, kuten tavallisesti. Päreesen otettiin valkea ja itsekukin alkoi kiireenkynttä tukkia vaatteita ylleen.
Joku heistä huomasi pankon vieressä nukkua käyröttävän pojan.