"No, herran tähden, missä sitten… Kerro … sano," sanoi ukko, remauttaen suuret harmaat silmänsä seljälleen, niin että tuuheat kulmakarvat nousivat siansa ylemmäksi.
"Tuolla Lemmesvaaran korvessa, Oukkarien lehmien haaskoilta…" sanoi
Vilho.
"No voi sun poikaa! Onpas sinussa miestä tulossa, mutta siitä hyvästä annan minä Oukkarille lehmän," sanoi ukko ilosta liikutettuna.
Römölässä kääntyi nyt pelko ja murhe suurimmaksi iloksi ja riemuksi.
Kauvan ei joudettu miettimään ja iloitsemaan, sillä saalis oli saatava kotiin. Vankka ruuna pantiin aisoihin ja vielä läpi-yötä lähdettiin otsoa noutamaan. Vaikka Vilho oli väsyksissä, ei hän voinut olla mukaan lähtemättä, sillä "saalis miehen virkuttaa".
Vaikea kulku oli Lemmeskorpeen ja pitkiä kierroksia täytyi nevojen vuoksi tehdä, mutta eihän lujaa tahtoa voinut mikään estää.
Iloisesti hälisten tuotiin otsoa huomena kylään.
Sattui niin, että otson kanssa tulla rytistettiin kylään Käkelän kautta. Käkelän ukko oli jo hyvin vanha ja hän oli istumassa portailla heidän tullessaan. Ukko ei ollut kuullut ensinkään, että Vilho on karhun kaatanut.
"Lehmän raatoko, vai?" kysyi Käkelän ukko, kun näki, että rekeen oli peitetty jokin isompi esine.
"Ei kuin karhu," sanoi joku hiljaisesti, seisottaen hevosen kartanolle.