Nyt vasta Reenille ja Kaarinalle hauskat päivät tulivat. Aamusta iltaan istui Kaarina Reenin vieressä, kun tämä luki satuja, ja kuvakirjoja ei myös unhotettu. Samaa rintaa opetti Reeni myös Kaarinaa kirjalle, sillä tyttökin oli jo ennestään hyvällä alulla.
Tällä tavalla kiintyivät lapset niin toisiinsa, etteivät he voineet toisittaan toimeentulla.
* * * * *
Reeni ei ole enään lasten ammana. Hänestä on kasvanut kookas, pulska nuorukainen, samoinkuin Kaarinastakin ihana impi. Reeni on vielä Mäkivuotkassa renkinä ja vuosi vuodelta nostaa isäntä hänelle palkkaa, sillä ei hän mitenkään tahtoisi päästää poikaa pois.
Reeni oli säästävä mies ja hän oli palkoistaan saanut kokoon jonkumoisen summan. Reeni ja Kaarina tunsivat sydämessään outoja tunteita toisiaan kohtaan. Milloin vaan silmä välttyi, hakivat he toisiensa seuraa.
Tämmöinen ystävyys ei voinut olla kauan salassa. Se oli toki isäntäväestä liikaa.
Eräänä aamuna sai Reeni kutsun tulla isännän puheille. Reeni totteli.
Kun hän oli astunut isännän kamariin, silmäili isäntä häntä synkin katsein, kiireestä kantapäihin saakka.
"Tiedätkö sinä mistä olet tähän taloon tullut?" sanoi isäntä kolkosti.
"Hyvin kyllä sen tiedän. Tulin viisivuotiaana köyhäinhoitolaisena taloonne", sanoi Reeni hälkyilemättä.