Sääliksi käypi, — sääliksi käypi, kun muistelee häntä viisikymmentä viisi vuotta sitten ja nyt. Silloin roteva, notkea, miellyttävä ja pitäjän kaunein tyttö. Hän oli hyvästä kodista ja suku oli monessa polvessa ollut mainehikas järkevyytensä, varojensa ja monipuolisen mestaruutensa vuoksi. Tytöllä oli terävä järki ja hopeanheleä ääni. Vaikk'ei hän ollut saanut mitään koulusivistystä, oli hänellä kuitenkin tavallisissa asioissa terävä ja varma arvostelukyky. Kosijoita kierteli hänen ympärillään useita, mutta lapsellisella nöyryydellä alistui hän äitinä tahdon alle niissä asioissa.
Niihin aikoihin levisi Paavo Ruotsalaisen herännäisyysoppi tänne Pohjanmaalle ja ensimäisinä liittyi tytön äiti niihin. Äiti oli erinomaisen pehmeä ja lempeäluontoinen nainen. Ehtimiseen puhui hän tyttärelleen parannuksen tarpeellisuudesta ja tulevasta elämästä. Mielenkiinnolla tytär kuuntelikin äitinsä puheita, vaikk'ei hän niihin juuri mitään vastannut.
Kun oli lähimailla heränneiden seuroja, vei äiti tyttärensäkin sinne, vaan tämä ei äidin kysyessäkään antanut mitään selvää, mitä hän niistä piti; muista vaan näytti siltä, että tytär oli ikävissään niissä.
Kun oli kulunut joitakuita aikoja, tuli toisesta pitäjästä kosija, joka myös kuului noihin heränneisiin. Tämän piti olla päälliseksi vielä rikaskin ja äiti mielistyi heti häneen.
Äiti rupesi ehtimiseen puhelemaan tyttärelleen, kuinka edullinen tarjous hänellä nyt oli, paras kaikista, mitä tähän asti on tarjolla ollut. Tyttö ei kuitenkaan vastannut näihinkään äitinsä esittelyihin mitään.
"Eikö poika sinua miellytä, koska et vastaa minun puheisiini mitään?" kysyi äiti eräänä päivänä.
"Minun täytyy tunnustaa, ettei hän miellytä minua", sanoi tyttö avonaisesti.
"Mutta minkätähden?"
"Hän on minusta semmoinen törselö."
"Muoto ei kelpaa murkinaksi. Ajattele vähän pitemmälle, lapseni. Hän on herännyt mies ja vieläpä varakaskin. Jos nyt ottaisit jonkun suruttoman miehen, joka vielä päälliseksi olisi juoppo, minkälaiseksi luulisit silloin elämäsi muodostuvan?" puheli äiti.