Hyvillämielin Iähtivät miehet matkaansa.
Yrrö ei palannut enää kotiin koko sinä kesänä eikä syksynä. Häntä kuulusteltiin ja etsittiin monesta pitäjästä, mutta aina turhaan. Vihdoin syystalvella saatiin tietää hänen asuskelevan metsäsaunoissa sydänmailla. Hengissä pysyäkseen hän varasteli taloista ruokaa.
Nuo miehet, jotka Takalassa kävivät Yrröltä saamistansa perimässä, eivät olleet Yrrön ainoat velkojat. Niitä tuli tuhkatiheään taloon ja isäukko koki kaikkia tyydyttää, pelastaakseen poikansa kunniaa ja mainetta. Yrröstä levinneet tiedot koetettiin kaikin tavoin saada pysymään salassa.
Syystalvella ilmestyi Yrrö eräänä yösydännä kotiinsa. Niinä muutamina tunteina, jotka hän uskalsi kotonaan olla, ei Takalassa nukuttu. Koko perhe oli silloin koolla ja kaikki itkivät yhteen ääneen. Joukonmiehissä rukoilivat he Yrröä, ettei hän enään lähtisi jatkamaan alotettua uraansa, vaan jäisi kotiinsa, rupeaisi tekemään työtä ja alkaisi uutta elämää. Erittäinkin Yrrön vaimo lapsi sylissä riippuen hänen kaulassaan itki ja rukoili, niin että oli vedeksi raueta.
"Minun asiani", sanoi Yrrö, "on jo sillä kannalla, ettei minun käy perääntyminen alkamaltani uralta." Kyyneleet valuivat hänenkin silmistään, kun hän vielä ennen lähtöään hellästi syleili vaimoaan.
Vihdoin hän hellävaroin irroitti vaimonsa itsestään, työnsi hänet ulommaksi ja sanaakaan kenellekään sanomatta syöksähti ulos yön pimeyteen. Riennettiin hänen jälkeensä muka kiinnipitämään, mutta silloin hän jo oli tuotakin tuokempana; kuultiin vaan hänen mennessään ääneensä itkevän.
Tämä ei ollut vielä viimeinen surun aihe vanhemmille. Nuorempi Kahvi niminen veli ja Yrrö olivat aina rakastaneet toisiaan. Kahvia säälitti kovin Yrrön surullinen tila ja väärässä veljenrakkaudessa päätti hän hakea Yrrön ylös ja olla hänelle apuna ja tukena. Tältä retkeltään ei Kahvikaan palannut. Veljeksistä tuli siten vaarallisimpia metsärosvoja mitä olla saattaa. Kauan eivät he majailleet samassa metsäsaunaasa, vaan muuttelivat tiheään pitäjästä toiseen. Väliin olivat he yhdessä varkaisilla, väliin heistä oli toinen vahtimassa majapaikkaa. Heille kelpasi nyt muukin arvokas tavara, ei vaan ruoka-aineet. He olivat kuitenkin luonnostaan siksi siivoluontoisia, ett'eivät koskaan käyneet ihmisten kimppuun, silloinkaan kun heitä ahdisteltiin kiinni saadakseen. Mutta sangen oveloita he olivat, luistivat kuin ankeriaat kiinniottajiltaan läpi käsien ja katosivat tielle tietämättömiin.
Kolmisen vuotta säilyttivät he päänsä, niin ettei heitä saatu kiinni. Mutta eräänä yönä heidät yhtäkkiä iso miesjoukko piiritti erään syrjäisen talon aittaan. Yrrö tormasi miesten lävitse ja töytäten pari miestä mennessään kumoon, pääsi siten pihalle. Mutta pihalla sattui olemaan käsipaaret, joita hän ei pimeässä huomannut. Hän meni kopiksi niihin, kompastui ja siinä pääsivät miehet hänen niskaansa. Kahvi, joka tätä yleistä hälinää hyväkseen käyttäen koetti päästä pintehestä, takertui myöskin heti ulos tormatessaan miesten kynsiin.
Veljesten majapaikka etsittiin ja sieltä löytyi paljon heidän varastamaansa arvokasta tavaraa, hopea-astioita, taskukelloja, kultasormuksia ja muuta semmoista. Moni sieltä sai varastetun tavaransa takaisin.
Luonnollista on, että veljekset saivat tuomionsa, ensin piiskat selkäänsä ja monta vuotta pakkotyötä.