Aikaa kului edelleen, niin viimein nuorin velikin nai. Pitkä, soleva ja hento oli hänen morsiamensa, niin että tuskinpa kauniimpaa paria on koskaan yhteen solmittu. Muutamista hän kuitenkin oli vähän liiaksi markkinakorea ja kuuluisa tanssileija.
Karin väki oli varakasta ja sangen työteliästä. Ei siinä kyllä, että he tekivät päivät ahkerasti työtä, mutta talviset puhteetkin olivat kaikki ahkerassa touhussa, tehden mikä mitäkin talouden tarvetta ja vaimoväki oli uutterasti käsitöidensä ääressä.
Penna — tuo nuorin veli — oli saanut olla muita joutilaampana ja oikean työn sijasta opetellut pelata kitkuttelemaan viulua. Tuotuaan nuoren vaimonsa kotiin, ei hän tullut enään ryhtyneeksikään mihinkään puhdetöihin. Iltakaudet istuivat he kamarissaan, jossa Penna pelata luruutteli viulua ja nuori nainen istui työttömin käsin kuunnellen Pennan soittoa ja väliin neuvoen häntä, kun se ei mennyt hänen mielensä mukaan. Innostuipa tuo tanssihaluinen Laura niin tavasta, että hän ypöyksin koetti tanssia lattialla. Hymyhuulin katseli Penna kaunista vaimoaan ja hän rakasti kaikesta sielustaan häntä.
Karin väki oli luonteeltaan hyvin siivoa, eivätkä pitkään aikaan virkkaneet Pennalle ja hänen vaimolleen luotuista sanaa, vaikk'ei heidän käytöksensä ollut taloudelle hyödyksi.
Penna vaimoineen kulki kaikilla markkinoilla, kaikissa tanssiaisissa, häissä ja missä vaan vähänkin tanssittiin. Penna niissä tavasta soitteli ja Laura leiskui tanssin pyörteessä. Näiltä retkiltään he myöhään iltasilla vetääntyivät kotiin.
Tämmöisenään kului aikaa vuosi toista.
Viimein eräänä iltana tuli vanhin veli, Mauno, Pennan kamariin; Penna oli silloinkin soittelemassa viuluaan.
"Mitenkähän se on, veliseni, kun et sinä eikä vaimosi näytä enään pitävän talouden töistä mitään huolta; ei sitä pelaamalla ja joutilaana istumalla kauan eletä", sanoi Mauno.
Penna lakkasi heti soittamasta, mutta kumpikaan heistä ei vastannut
Maunon muistutukseen halaistua sanaa.
Kun äänettömyys kävi pitkäksi, lähti Mauno kamarista pois.