Siihen kontinkantamiset sitten jäivätkin, sillä tieto Siinan päätöksestä oli levinnyt kylälle.
Siina oli kihloissa ollessaankin yhtä ystävällinen ja kohtelias kaikille ihmisille kuin ennenkin.
Silloin hän sattui kerran seurustelemaan erään arvossa pidetyn pojan kanssa. He keskustelivat kauan, ja Siina oli avosydäminen kuten ennenkin. Vihdoin esitteli poika, että tekisivät pienen kävelyretken ihanan kesäillan viileässä. Siina suostui siihen, ja niin lähdettiin liikkeelle. He eivät hakeneet syrjäpaikkoja, vaan kävelivät yleisillä ja julkisilla teillä.
»Kuinka sinä voit tuohon Tommiin yhtyä», sanoi poika, ottaen Siinan kädestä kiinni.
»Mitä moitetta hänessä sitten olisi?» kysyi Siina, samassa vetäisten kätensä pois pojan kädestä.
»Semmoinen rajupäinen jörö.»
»Yhdellä on yksi vika, toisella toinen. Tommi on pohjaltaan hyväsydäminen, ja kun hän oppii hillitsemään rajun luontonsa, tulee hänestä miesten parahia. Siinä on varmasti minun osani, ja kukaan ei voi asiaa toiseksi muuttaa», sanoi Siina lujasti ja päättävästi.
Kun Tommi sai tietää, että Siina oli ollut kävelyllä tuon pojan kanssa, tuli hän sanomattoman mustasukkaiseksi. Ajatuksiinsa vaipuneena kulkea myrrysteli hän yksinään eikä puhunut kellekään monta sanaa.
Yhtäkkiä levisi kylälle tieto, että Tommi oli pieksää mukiloinut tuon pojan pahanpäiväiseksi, jopa niin, että poika joutui vuoteeseen.
Yleensä luultiin, että Siina ottaa nyt eronsa Tommista, mutta niin ei käynyt. Tapauksen tietoonsa saatuaan haki Siina heti Tommin käsiinsä. Sanaa lausumatta kävelivät he Ritulaan ja sulkeutuivat Siinan kamariin.