Elämä ei käynyt entistä eheämmäksi Ritulassa. Isäntä rupesi taasenkin makailemaan yönsä väentuvan penkeillä, eivätkä mitkään Siinan rukoukset, kehoitukset ja selitykset voineet asiaa toiseksi muuttaa.

»Olkoonpa hän nyt niinkuin haluttaa, kylläpähän kerran siitä puhkeaakin», tuumaili Siina vaan rauhallisesti.

Itseksensä hän puuhaili vaan entiseen tapaansa talouden toimissa niinkuin ei olisi mitään tapahtunut. Sama puhtaus, sama säntillisyys vallitsi nyt Ritulassa kuin ennenkin, ja vieraita kävi talossa niinkuin ennenkin.

Mutta yhä synkkämielisemmäksi kävi isäntä. Ainuttakaan kertaa ei hän tullut enää emännän puolelle vuoteeseensa, vaan makaili tuvan penkillä. Kun emäntä sen huomasi, toimitti hän väen puolelle erityiseen kamariin isännälle vuoteen.

Nyt tuli isäntä oikeaan oloonsa. Oli niinkuin suuri kuorma olisi pudonnut hänen hartioiltaan. Siellä hän tunsi viihtyvänsä omassa rauhassaan, jossa ei tarvinnut ketään arkailla.

Alettiin kummailla, miksi isäntä oli niin usein työstä poissa, vaikka hän ennen niin ahkerasti oli käynyt työssä tahi ainakin ollut sitä johtamassa. Kun väki tuli työstä, ilmestyi isäntäkin joukkoon ja tavallisesti oli hän erinomaisen hilpeällä ja iloisella tuulella. Hän keskusteli jokaisen kanssa erikseen ja kaikille oli hänellä viskata joku leikkisana.

Väestä tuntui siltä kuin isännästä olisi kadonnut kaikki jurous ja synkkämielisyys, ja hän saanut takaisin entisen hilpeän luonteensa. Kukaan ei kaukaan aikaan voinut sanoa, mikä tämän kummallisen muutoksen oli aikaansaanut.

Vihdoin huomattiin, että isännän kieli alkoi iloisimmillaan ollessaan — — sammaltaa, ja siitä älyttiin, että hän oli ruvennut yksinäisyydessään ryypiskelemään.

Tämä havainto teki Ritulan väkeen hämmästyttävän vaikutuksen. Emäntään se koski niin kovasti, että hän tuli oikein sairaaksi. Hän luuli nyt keksineensä syyn Tommin synkkämielisyyteen ja perheensä kammoamiseen, mutta se ei johtunut ensinkään hänen mieleensä, että tuon turman perustus ja alkulähde oli juuri hänessä itsessään.

Kaukaan aikaan ei Siina puhunut miehellensä mitään koko tuosta surullisesta ja suomattomasta asiasta. Mykkänä kantoi hän vaan raskasta kuormaansa, surren ja murehtien perheensä tulevaista tilaa. Hän koki tiedustella kaikella naisen neuvokkaisuudella noita turmion lähteitä, saadaksensa tuketuiksi ne. Mutta kaikki tämä oli turhaa työtä, sillä Tommilla oli senkin seitsemän asiamiestä, jotka yhdellä tai toisella tavalla hankkivat hänelle tuota haluamaansa ilolientä.