Mies ei totellut tätä varoitusta, vaan jatkoi päällekäymistään.
Matti lyödä läimisti miestä kämmenellään naamaan ja tollankoppina lensi mies pihalle selälleen.
Matti hyppäsi heti katsomaan, mitenkä miehen kävi. Mies oli liiallisesta päihtymyksestä, paljosta riehunnastaan ja saadusta iskusta niin herpaantunut, että hän nukkui kohta. Kun Matti näki, etteivät asiat senkään pahemmasti olleet, kantoi hän miehen heinävajaan, sillä oli jotenkin kylmä ilma ja alkoi sataa tihistää. Sitten sulkivat miehet eteisen oven ja hiipivät hiljaa kuin hiiret tupaan ja asettausivat lautturilleen maata.
Pitkistä ajoista oli miesten helmasynti saanut vallan. He olivat tuottaneet kaupungista viinaa, ryypiskelleet sitä toveriensa kanssa ja tulleet kelpo humalaan. Siitä oli seurauksena, että syntyi riita semmoinen, että jo tapella kahautettiinkin. Matti, joka oli pahin tappelupukari, sai kahakassa naamaansa useita verinaarmuja.
Kerttu ei ollut koko metelin aikana herännyt, ja miehet olivat siinä uskossa, ettei isäntäväkikään ollut tiennyt tästä mitään. Vaikka miehet olivatkin aika humalassa, toivoivat he kumminkin hiljaisella käytöksellään voivansa isäntäväeltä ja Kertulta peittää tämän ensimäisen rikoksen, jonka he majapaikassaan olivat tehneet.
Aamulla kun talonväki heräsi, nukkuivat miehet raskaasti lautturillaan.
Kerttu oli ensimäinen tarkastelemaan heitä.
»Miksi meidän miehet haisevat nyt niin pahalta? Eivät he ennen ole tuommoiselta löyhkältä haisseet», sanoi Kerttu nuuskien heitä.
Kertun siinä nuuskiessa ja hälistessä alkoivat miehet kähmiä ja hieroa silmiänsä. Kun Kerttu tämän huomasi, alkoi hän puhutella heitä.
»Miksette te illalla tulleet kotiin?»