»Milloinkahan minä saisin käydä teillä?» tiedusteli Heikki.
»Eipä sitä tiedä, jospa siellä saisit käydäkin jonakuna kesänä», sanoi
Mikko — — —
Poika perehtyi Mikkoon niin, että hän kävi salvoksella joka päivä. Pitemmiltäkin matkoilta hän tuli sinne, sillä hän kulki ympäristön taloissa yötä olemassa ja hakemassa iltasta ja einettä, mutta puolisensa hän söi aina salvoksella Mikon kanssa. Eräänä kertana istui poika kauan aikaa hirsiläjän päällä miettivän ja alakuloisen näköisenä.
»Mitäs Heikki nyt miettii?» kysyi Mikko.
»Kun ei ole mitään semmoista työtä, jota minäkin voisin tehdä», sanoi poika alakuloisesti.
»Ole huoletta, kyllä sitäkin saadaan. Tulehan nyt ensin kontille», lohdutteli Mikko.
»Minkäslaista työtä se sitten olisi, jota minäkin voisin tehdä?» utaisi poika syömästä päästyä.
»Voisitkohan sinä noita lastuja kokoilla tuohon latoon?» kysyi Mikko.
»Miksen», sanoi poika iloisesti ja hyppäsi ylös ja alkoi hapuilla lastuja syliinsä.
»No, no, älähän nyt päätäsi seinään lyö. Paras on levätä vähän syönnin päälle; kyllä vielä on aikaa työtäkin tehdä», sanoi Mikko jäähdytellen pojan liikanaista työintoa.