Tyttö hypähti ylös, syöksähti luokseni ja sanoi:
»Teidän täytyy ystävyytemme ja tuttavuutemme vuoksi ottaa nämät», ja samassa hän tuppasi ne minun takkini taskuun.
Tuo lapsen avonainen sydän ja mieli huvitti minua sanomattomasti.
»Tunnetko sinä rahaa, pikku Mari?»
»Kerran antoi vieras minulle ymmyriäisen lantin, jota sanottiin viisipenniseksi, mutta äiti otti sen pois. Sitä sanottiin rahaksi.»
Otin kukkarostani puolimarkkasen ja ojensin sen tytölle. »Tuosta saat nyt vähäisen rahaa.»
Tyttö otti rahan käteensä, katseli ja pyöritteli sitä.
»Tämä on paljon pienempi kuin se raha, jonka vieras minulle antoi. Tämä ei taida tehdä paljon mitään. Mutta miksi se on niin valkea, taitaa olla tinaa?»
Vakuutin hänelle, että tämä tekee paljon enemmän kuin se hänen viisipennisensä.
»Mutta kun se oli niin paljon isompikin ja ruskea.»