Tämän tietonsa ja itsearvonsa tunnossa ei Siina enää ensinkään ujostellut toisten nuorien seurassa. Notkeana ja hentona liihoitteli hän kuin keijukainen ja häikäilemättä puheli hän sointuisalla pehmeällä tavallaan kenen kanssa tahansa.
Varsin merkillistä oli, että kun ulkopitäjistä tuli nuoria miehiä Lenulaan naimapuuhissa, takertuivat he melkein poikkeuksetta Siinaan, kun vaan kerrankaan sattuivat hänen pariinsa tulemaan. Seurauksena tuosta kaikesta oli useinkin se, että aiottu naimiskauppa jäi sikseen.
Kun Siina kohteli vieraitaan aina ystävällisesti ja sävyisästi, ottivat nuoret miehet asian siltä kannalta, että Siina osoittaa heille erityistä huomaavaisuutta. Ja semmoisesta otaksumisesta seurasi, että he rupesivat Siinalle rakkaudentunnustuksiansa tekemään.
Mutta Siinapa ei ollutkaan niin vain ensi oksalta ammuttava. Oitis rupesi hän selittelemään, kuinka väärän käsityksen vieras oli hänestä saanut. Hän oli muka päättänyt aina olla naimatonna. Vieraalle olisi parasta, että hän menisi sen neitosen luo, jota varten hän oli tänne tullutkin.
Tavallisesti kävi niin, että nuoren miehen sydän oli kylmennyt tarkoitettua impeä kohtaan, ja apealla mielellä palasi hän kotiinsa.
Tämmöisiä tapauksia sattui niin usein, että ne rupesivat herättämään yleistä huomiota.
Joku muistutti kerran Siinalle, miksikä hän niin paljon eroittaa aiottuja avioliittoja.
»Enhän minä ole heitä hakenut enkä pyytänyt heitä tarkoittamistaan tytöistä erkanemaan; päinvastoin olen kehoittanut pysymään sen neitosen kimpussa, jota varten ovat tulleetkin», sanoi Siina vähän loukkaantuneena.
Tulipa taas kerran vieraasta paikkakunnasta eräs pulska nuorukainen käymään Lenulassa. Päätä pohkaa takertui hän Keimalan Tiinaan kiinni.
Tiina oli kaunis tyttö Jumalan luoman puolesta, mutta hän oli pahassa maineessa epäsiveellisyytensä takia. Hän oli muuten räivä ja rivopuheinen, kuten semmoiset tavallisesti ovat.