Koko talvet läpeensä oli hänellä linnun katokset, jänis langat, kanavihit ja kalanpyydykset voimassa. Viimeiseltä piti hän kalamatkoillaan piikatyttöstä kumppalinaan. Oli eräänä kertana oikeen pohjolan mallipakkanen. Tyttö ei arvannut olla niin varovainen, kuin emäntänsä oli. Muutaman lammin ojan suussa oli hautova kohta. Emäntä ei huomannut pitää tyttöä silmällä ja yks kaks pudota muksahti tyttö järveen. Oitis kavahti emäntä suksiensa päälle, sai tyttöä niskasta kiinni ja veti hänet jäälle. Nyt tuli imelät kummat. Matkaa oli kotiin kolmatta kilometriä ja liki neljänkymmenen pykälän pakkanen kipristeli kuivissakin vaatteissa olevaa ihmistä, mitä sitten tuota kylmässä vedessä läpikastunutta tyttöä. Mutta emäntä ei pitkin neuvotellut. Siihen hän jätti rysänsä ja siellä potkivat kalat jäätymään, sieppasi tyttöä käsipuolesta kiinni ja alkoi häntä yhtenä siipenä viedä kiidättämään kotia kohden. Se oli semmoista nujakkaa ettei tyttö joutanut kovinkaan kylmettymään vaikka vaatteet olivat niin jäässä ja pullallaan kuin rumpu. Kotiin päästyä riisuttiin tytöltä heti vaatteet päältä, kuopattiin lämpimiin peittoihin sänkyyn maate ja annettiin runsaasti juoda kuumennettua maitoa. Näin hoidettuna tytölle ei tullut hikirupea koko kylmästä kylvystä. Mutta kylläpä emäntä oli punaistakin punaisempi kotiin päästyään; ankaran kiivaan ponnistuksen tähden hän lehasti niinkuin ison sammuvan nuotion hiillos.
Kun asiat oli saatu järjestykseen lähti emäntä jälleen pyydyksiään kokemaan ja oli niinkuin ei olisi mitään tapahtunut. Myöhemmällä kantoi hän kotiin ison kontillisen kaloja. —
Lampelan emäntä oli hyvin vierasvarainen. Kun hän sattui saamaan vieraita, hoiti ja kestitsi hän heitä kuten parhaiten taisi. Hän laitti heille saunat, pesi ja puhdisti vieraansa ja saunasta tultua kampasi ja ruokkoi heidän päänsä. Tämän teki hän kaikille, olivatpa he sitten rikkaita tai köyhiä.
Tuo toimellinen emäntä oli tullut kuuluksi. Useinkin tuli etäisimmistäkin piireistä ihmisiä oikein kättenmahtain katsomaan tuota kuulua, toimellista ja monipuolista emäntää. Mutta kylläpä emännällä olikin vieraillensa mitä eteenpanna. Ei ollut sitä aikaa vuodesta, ettei hänellä ollut tuoretta kalaa ja lintua saatavilla, joista hän laitti monipuolisia ruokia; ja herkkujen lisäksi oli hänellä savustettua lintua, lipeäkalaa, puhumattakaan härän- ja lampaan lihasta laitetuita ruokia, ja maitotalous sai runsaista varastoistansa täydentää ruokalistan. Tyytyväisinä ja ihmetellen lähtivät vieraat tuosta sydänmaan talosta.
* * * * *
Merkillisintä merkillisin koko tässä jutussa on se seikka, että kaikesta tästä huolimatta oli emäntä kuitenkin nainen, sanan kauniimmassa merkityksessä. Kaiken tuon ankaran työn ja rehuamisen takia olisi emännän luullut ennen aikojaan rapistuneen ja kuihtuneen, mutta ei. Hän oli aina vaan yhtä täyteliäs, yhtä iloinen, yhtä punakka kuin ennenkin; olisipa luullut, ett'ei ikä eikä vaivat hänen pystyisikään.
Sitäpaitsi oli hänen henki-ihmisensä elossa. Kuuluen heränneitten kantaväkeen, oli Lampelan emäntä usein näiden seuroissa sekä kutsui seurat usein kotiinsa. Hän eli kristityn elämää, aina iloisena, aina luottavana ja aina toimellisena uudistalon emäntänä syvällä Suomen salolla.