"Sinulla ei ole yhtään vähää omaatuntoa. Mikään järjellinen puhe ei sinuun pysty tuon ankaran itsepintaisuutesi ja näiden intohimojesi takia. Sinä olet kerrassaan auttamaton ja mennyt mies," sanoin hänelle jotenkin tylysti.
Hän huokasi raskaasti ja sanoi: "ja kuitenkaan en voi siihen mitään."
Noiden niin paljon toisistaan eroavien, ristiriitaisten katsantotapojemme takia kävi välimme kankeaksi, sen tunsimme molemmin puolin. Alkoi tulla äänettömyys ja kumpikin tunsimme sydämmemme kylmenneen toisiamme kohtaan.
Vihdoin oikasi Kalle itsensä, huokasi raskaasti ja sanoi tuskin kuultavasti: "Sinä väärin ymmärrät minua."
"Sinä vielä vääremmin minua," sanoin minä.
Kalle nousi hitaasti ylös, ojensi sanaa sanomatta minulle kätensä ja niin hän lähti.
IV.
Siihen aikaan oli paikkakunnallamme kova Amerikkakuume. Ihmisiä riensi sinne joukottain, ja muutamat säästävimmät miehet lähettivät sieltä kelpolailla rahoja kotiinsa. Moni velallinen talo maksoi pian velkansa, ja monikin itsellinen hankki sillätavoin itsellensä tilan. Vaikka olikin enemmältä semmoisia esimerkkiä, että eivät kaikki saaneet matkarahojaankaan maksetuksi, sitä vähemmin mitään kotiin lähetettäväksi, ja vaimot ja lapset jäivät tänne turvattomiksi puutetta ja nälkää kärsimään, eivät ne tiedot voineet kumminkaan ehkäistä "Amerikka-kiihkoa". Arveltiin vaan, että ne ovat niitä säästämättömiä "hutilo-ihmisiä", jotka eivät voi säästää mitään, vaikka heillä olisi kultavuori vieressä.
Vaikka meidän talo olikin jotenkin varakas, oli meitä kuitenkin kolme veljestä, ja tämä seikka lykkäsi mieleeni ehtimiseen, että kun isä kerran kuolee ja talo tulee jaettavaksi, ei siitä osaksi tule kovinkaan isoa taloa. Tämä tunne se sai minunkin ajattelemaan Amerikkaan lähtöä. Tunne kävi aivan pian niin voimalliseksi, että matkaanlähtö tapahtui pikemmin kuin olin aavistanutkaan.
En huoli ruveta kuvailemaankaan, kuinka katkeralta perheestään ja kotimaastaan eroaminen tuntui. Vaimoni lähti minua saattamaan Hankoon saakka. Surullista oli tuo yhdessä matkustaminen, sillä koko ajan vaimoni itki yhtämittaa, ajatellessaan sitä eronhetkeä, joka pian oli tapahtuva. Täynnä oli oma sydämenikin ajatellessani kohta tapahtuvaa eronhetkeä, mutta miehisenä miehenä salasin kyyneleeni ja koin vaimoani lohdutella, kuten parhaiten taisin, vaikka ei se paljon mitään vaikuttanut. Tuhansia surmansyitä ja vaaroja keksi hän, joiden alaisiksi minä tuolla vieraalla maalla muka joutuisin, ja hän ei saanut sitä päähänsä, että enään koskaan toisiamme tapaisimme.