"Sekö se sitten se metsän kiivas on, — mikä se oikeastaan on?" kysyi vaimo.
"Etkö sinä koskaan ole kuullut karhusta puhuttavan?" kysyi Matti levollisesti.
"Hyvä Jumala! karhuko se on, se kauhea peto, josta olen niin monta pöyristävää kertomusta kuullut?! Niinkö lähellä olet kauheaa vaaraa ollut".
"Ole nyt tuossa joutavia höpöttämättä; näethän, ett'ei minulle ole mitään isoa vaaraa tullut ja tule nyt likempää katsomaan, minkälainen karhu on", sanoi Matti.
Mutta vaimo ei uskaltanut petoa mennä kuollunnakaan lähelle; pelkäsi ja kauhistui tuota julmaa hirviötä, niin että oikein kauhusta vapisi.
Kun Matti aamulla katosi, oli hän mennyt muutaman tuttavan isännän luo ja pyytänyt häntä hevosen kanssa noutamaan tapettua karhua metsästä, ja isäntä oli täyttänytkin ilolla tuon mieluisen tehtävän. Siinä syy, minkätähden Matti aamulla niin salaperäisesti katosi.
Paljon kokousi kyläläisiä katsomaan tuota petoa, joka niin monta vuotta oli kaikkein kauhuna ja pelkona ollut tuolla lampeinkorvessa, ja oli tuhonnut niin monta heidän kotieläimistään. —
Kun Matti oli tuommoinen jyky ja karhumainen, oli monenkin mielestä kysymys, nimittäin niiden, jotka eivät paremmin Matin perheoloja tunteneet: — minkäläinen mahtanee Matti vaimolleen ja lapsilleen kotielämässään olla? Pian kuitenkin hekin pääsivät selville, että sen hellempää ja siivompaa perheenisää ei voinut löytyä, kuin Matti oli.
Hän oli vaimonsa edessä, niinkuin lammas, ja noudatti pienempiäkin hänen mielipiteitään. Lapsiaan helli ja vaali hän, niin ett'ei mikään isä ole lapsiaan sen hellemmin vaalinut ja hoitanut. Kun seppä vaan oli kotona, olivat lapset aina hänen kintereillään ja kiikkumassa hänen polvillaan. Näitä isä syötti ja juotti, riisui heidät maatapannessa, puki ylösnoustua, pesi heidän kasvonsa, kampasi päät ja vaali heitä aina ja joka paikassa.
Eräänä kertana tuli herrasmiehiä koirainsa kanssa jahtiin. Eräs iso koira tulla hulmusi Matin torpan pihalle, jossa lapset olivat leikkimässä. Kun tuo susimainen koira huomasi lapset, syöksyi se suin päin niiden päälle. Poika, joka oli vanhin sisaruksista, meni heti nurin koiran hyökätessä. Yhdestä kurkusta rupesivat kaikki lapset täyttä väkeänsä parkumaan. Kun Matti kuuli huoneesen tuon hätähuudon, tormasi hän suin päin ulos. Silmänräpäyksessä selvisi hänelle vaaran suuruus, ja hän tormasi koiraan käsiksi ja sai oitis sitä hännästä kiinni. Samassa silmänräpäyksessä löi hän koiran saapuvilla olevaan isoon kiveen, niin että koiran pää meni aivan mäsäksi, ja muukin runko runneltui niin, että useasta paikasta nahka halkesi ja murskaantuneet luunpäät törröttivät niistä ulos.